Minidebatti: ”Uimahallia pitäisi laajentaa samalla, kun paikat muutenkin revitään auki”

0
Katja Lindroos oli maanantaina iltapäivällä menossa ystävänsä kanssa Kaarinan uimahalliin. He käyvät uimassa Kaarinassa kahdesti viikossa. Lisäksi he käyvät kerran viikossa vielä Impivaarassa, jossa on vesijumppalaite. - Kaarinan uimahalli on ihana, mutta ahdasta on. Jumppaajien on usein väistyttävä uimakoululaisten tieltä, hän miettii.

Kaarinan uimahallia pitää laajentaa samalla, kun se menee remonttiin. Tätä mieltä oli valtaosa kuntavaaliehdokkaista Kaarina-lehden somedebatissa viime viikolla, kun lehti kysyi, pitäisikö Kaarinan uimahallia laajentaa remontoinnin yhteydessä, vaikka kaupungin taloustilanne on huono.

Useimmat liputtivat ehdoitta laajentamisen puolesta, mutta joukossa oli varovaisempiakin keskustelijoita ja jarrun painajia.

”Perusteellisen kuntotutkimuksen ja kustannusarvion jälkeen laajennus peruskorjauksen yhteydessä olisi todennäköisesti järkevä vaihtoehto. Hoidetaan kuitenkin ensin käynnissä olevat koulut valmiiksi, ennen uusia haasteita”, ynnäsi Matti Uimonen kokoomuksesta.

”Laajentaminen vaatii laajempia hartioita tällä hetkellä”, mietti Kari Nikkonen SDP:stä.

Keskusteluun osallistui jälleen eniten vihreiden ehdokkaita. Toiseksi eniten oli kokoomuslaisia. Yhteensä keskustelijoita oli yli kolmekymmentä.

Somedebatteja järjestetään vielä kaksi kertaa: torstaina 27.5. sekä sunnuntaina 30.5. kello 18.

Pitäisikö Kaarinan uimahallia laajentaa, vaikka taloustilanne on huono?

”Kun jo revitään paikkoja auki, niin samaa ei kannata tehdä hetken päästä uudestaan. Eli laajentaminen on fiksua peruskorjauksen yhteydessä. Toimiva ja houkutteleva uimahalli kannustaa eri-ikäiset liikkumaan. Tämä on sitä ennaltaehkäisevää toimintaa, jolla voidaan säästää tulevaisuudessa monella muulla saralla.”

Päivi Huhtanen (vihr.)

”Jos laajennukseen lähdetään, olisi se järkevintä toteuttaa peruskorjauksen yhteydessä. Tässä taloustilanteessa ja koulujen korjausvelkatilanne huomioiden Kaarinalla ei ikävä kyllä ole varaa ihan kaikkeen, vaikka uimahalli onkin tärkeä kohde. Uimahallin terveysvaikutuksia ei pidä unohtaa, mutta ulkoliikuntapaikkojen ja luontopolkujen kunnostamisella ja reittiopasteiden päivittämisellä on mahdollista päästä samaan suuntaan pienemmillä kustannuksilla.”

Susanna Majasuo (kok.)

”Laajennus on tarpeen ja edullisinta se on tehdä suunnitelmallisesti remontin yhteydessä.”

Janne Ylä-Poikelus (kok.)

”Ehdottomasti pitää laajentaa. Käyttöaste on kova ja ratoja liian vähän. Merkitys kuntalaisten hyvinvointiin on suuri.”

Marjukka Viljanen (sd.)

”Laajennuksen kannalla olen ehdottomasti. Uiminen, vesijuoksu tai vesijumppa ovat monille ihmisille jopa ainut mahdollinen kuntoilun muoto, joten panostamalla näiden lajien harrastusmahdollisuuksiin teemme samalla tärkeää kansanterveydellistä ja ennaltaehkäisevää työtä.”

Hanna Sirkiä (kok.)

”Laajennus voisi olla mahdollinen, jos Parainen innostuisi kimppaan. Naantalilla ja Raisiolla on vastaava yhteistyö vireillä.”¨

Malla Rannikko-Laine (kok.)

”Ei ainakaan tällä hetkellä. Investoinnit kouluihin ja palloiluhalliin kasvattavat kaupungin lainamäärää merkittävästi ja joitakin hankkeita on pakko lykätä tulevaisuuteen. Vaikka hallissa on paljon kävijöitä, kyllä sinne yleensä on hyvin mahtunut, joten eiköhän laajennus voi muutaman vuoden odottaa.

Panostetaan mieluummin metsäpolkuihin ja ulkoliikuntapaikkoihin, jotka eivät ole niin kalliita. Eikö tämä ollut myös kaupunkilaisten toive?”

Beatriz Mahkonen (vihr.)

”Ensin pitää varmistua siitä, että vanha puoli on kunnostuskelpoinen. Meillä on Kaarinassa kokemusta remonteista, joiden jälkeen on koko rakennus mennyt purkuun. Uimahalli sinänsä on yksi parhaista investoinneista vauvasta vaariin ja aamusta iltaan.”

Toni Toivonen (kd.)

”Kaarinan uimahalli on jo nyt valtakunnallisesti kärkipäätä käyttöasteeltaan käytössä olevia neliöitä kohden. Lajennus olisi järkevintä tehdä peruskorjauksen yhteydessä, joten olen tämän kannalla. Kaarinan taloustilanne ei ole myöskään niin huono etteikö tätä voisi toteuttaa.”

Jukka Lampikoski (vihr.)

”Yhteistyö Paraisten kanssa on hyvä selvittää, vaikka oma väestömäärämme kasvaa merkittävästi, kuten myös ikääntyneiden suhteellinen osuus.”

Hannu Rautanen (vihr.)

”Uimahallin laajennusta pitää koettaa neuvotella esimerkiksi Paraisten kanssa. Yksin se on minusta Kaarinalle liian kallista juuri nyt.”

Juuso Ranne (sd.)

”Jos uimahalli nyt jo on ahdas, niin jatkuvasti vain ahtaammaksi käy! Uimahalli on liikuntapalveluista sikäli hyvä investointi, että se palvelee hyvin eri ikäisiä käyttäjiä.”

Aleksi Kankaanranta (kok.)

”Hyvällä suunnittelulla investointi on kannattava. Kohtuus on kuitenkin muistettava, ettemme lähde rakentamaan luksus-kylpylää.”

Jussi Laukkavirta (kok.)

”Mitä tapahtuu pulkkamäelle, joka sijaitsee aivan uimahallin takana? Mäellä on talvisin iso rooli lasten osallisuuden ja yhteisöllisyyden kannalta.”

Kuntalainen

”Aiheesta poiketen: miten olisi maauimala Kaarinaan?”

Kuntalainen

”Jos Hovirinnan rantasauna saadaan maksamaan linnan verran, niin ehkä parempi, että nykyisten päättäjien aikana jätätte uimahallin laajentamissuunnitelmat.”

Kuntalainen

Viimeiset minidebatit tällä viikolla

  • Kaarina-lehti järjestää pienimuotoisia vaalidebatteja Facebookissa ja Twitterissä torstai- ja sunnuntai-iltaisin. Viimeinen kerta on 30.5.
  • Lehti kysyy kantaa jostain ajankohtaisesta Kaarinaa koskevasta asiasta. Kuka tahansa voi vastata. Ehdokkaiden toivotaan kertovan napakasti ja asiallisesti oman näkemyksensä. Muutkin kaarinalaiset voivat osallistua keskusteluun ja esimerkiksi kysyä ehdokkailta tarkennuksia.
  • Aikaa keskustella on noin vuorokausi.
  • Debatissa saa kyseenalaistaa muita, mutta henkilöön menevät tai muuten asiattomat kommentit poistetaan. Lisäksi poistetaan kommentit, jotka eivät pysy asiassa. Poistamisesta ei varoiteta etukäteen.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of