Osallistu Kaarina-lehden vaalidebattiin somessa

0

Kaarina-lehti järjestää pienimuotoisia vaalidebatteja sosiaalisessa mediassa. Somedebatit pidetään toistaiseksi Facebookissa ja Twitterissä torstai- ja sunnuntai-iltaisin. Ensimmäiset kerrat ovat 13.5.ja 16.5. noin kello 18.

Lehti kysyy debatissa kantaa jostain ajankohtaisesta Kaarinaa koskevasta asiasta, esimerkiksi koulujen rakentamisesta tai kaupungin talouden tasapainottamisesta. Kuka tahansa voi vastata. Ehdokkaiden toivotaan kertovan napakasti ja asiallisesti oman näkemyksensä. Muut kaarinalaiset saavat mielellään osallistua keskusteluun ja esimerkiksi kysyä ehdokkailta tarkennuksia.

Aikaa keskustella on noin vuorokausi. Kiinnostavimpia kommentteja poimitaan Kaarina-lehteen.

Debatissa saa kyseenalaistaa muita, mutta henkilöön menevät tai muuten asiattomat kommentit poistetaan. Lisäksi poistetaan kommentit, jotka eivät pysy asiassa. Poistamisesta ei varoiteta etukäteen.