Pääkirjoitus: Ravistelua puolueissa

0

Se, että toinen ihminen on eri mieltä, on uhka. Poikkeavat näkemykset ja kokemukset kyseenalaistavat sen, mihin on tottunut, ja paljastavat, että suuri osa käsityksistämme ei olekaan itsestään selviä ja vaatii vähintäänkin perusteluita.

Tämän uhkan selättämiseksi ihmisillä on useita strategioita. Yksi yleisimmistä on erimielisyyksien kilpistäminen siihen, että toinen ihminen on tietyn ikäinen, tietyssä ammatissa, tietystä perhetaustasta tai varallisuusluokasta. Silloin omia käsityksiä ei tarvitse lähteä katsomaan uudelleen vaan stressipisteet saa alas lokeroimalla toisen ihmisen ja lakkaamalla kuuntelemasta.

Sama kuvio toistuu politiikassa.

Demokratia perustuu oletukseen, että eri käsitysten törmätessä asiat saadaan valotettua useilta puolilta, jolloin löydetään parhaimmat ratkaisut. Todellisuudessa poliittinen debatti latistuu herkästi vuorolauluksi. Kukin puolue hokee omia totuuksiaan ja sivuuttaa muiden näkemykset esimerkiksi kokoomuspuheena tai vasemmistolaisuutena.

Siksi erityisen tervetullutta on, että erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia löytyy jo puolueiden sisältä. Ihminen pysähtyy kuuntelemaan omien joukossa olevia, poteroitumisen sijaan.

Kokosimme Kaarinasta artikkeliin ehdokkaita, jotka eivät noudata totuttua mallia siitä, millaisia tietyn puolueen edustajat ovat. Erilaisen taustansa vuoksi he ovat ravistelemassa totuuksia puolueidensa sisällä. On myös todennäköistä, että poliittisessa debatissa he löytävät sanoja, joita kuunnellaan muissakin puolueissa – insinööri ymmärtää parhaiten insinööriä, sosiaalityöntekijä sosiaalityöntekijää. Äänestäjiäkin löytynee tavallista laajemmalta skaalalta.

Tosin suuri osa Kaarinan ehdokkaista on ammattinsa ja taustojensa kannalta varsin tyypillisiä puolueidensa edustajia. Olisiko jatkossa syytä etsiä ehdokkaita enemmän puolueen mukavuusalueen ulkopuolelta, silläkin uhalla, että seurauksena on jännitteitä omassa ryhmässä?

Maria Kesti