Vaalipaneelit käynnistyivät Kaarinassa – ”Kaarinalaiset yritykset eivät edes osallistu kilpailutuksiin”

0
Kaarinan Yrittäjien vaalipaneeli toteutettiin Teamsin avulla, mikä ei ainakaan toimittajasta tuntunut kaikkein kätevimmältä vaihtoehdolta vaalipaneelille. Kuvakaappaus kännykästä Anne-Mari Virolaisen puheenvuoron aikana.

Sosiaalisesta mediasta ja verkosta löytyy useita keskusteluita ja podcasteja, joissa Kaarinan kuntavaaliehdokkaat kertovat yksin tai yhdessä muiden ehdokkaiden kanssa ajatuksistaan.

Varsinaisia vaalipaneeleita Kaarinassa on tähän mennessä järjestetty kaksi. Alkuviikolla pidettiin sekä Kaarinan Yrittäjien että Kaarinan nuorisovaltuuston järjestämät paneelit. Ne ovat yhä katsottavissa verkosta, ensin mainittu Kaarinan Yrittäjien sosiaalisen median kautta ja toiseksi mainittu Kaarinan kaupungin YouTube-kanavalla.

Onko Kaarinan kouluverkko hyvä?

Yrittäjien paneelissa keskusteltiin esimerkiksi Kaarinan kouluverkosta ja siitä, pitäisikö Kaarinan pienin eli Niemenkulman koulu säilyttää vai lakkauttaa. Useimmat olivat säilyttämisen kannalla ja pitivät pientä koulua hyvänä jo koronaturvallisuuden vuoksi. Sen sijaan tärkeää olisi saada kouluihin tarpeeksi resursseja.

– Toisaalta jos koulu on todella pieni, nykyiset valinnaisaineet eivät ole mahdollisia. Maailma ei ole enää samanlainen kuin silloin, kun minä olin pieni, jolloin harrastusvalikoiminakin oli lähinnä piano ja partio, kommentoi tuore kaarinalainen, kokoomuksen kansanedustaja Anne-Mari Virolainen Kaarinan Yrittäjien vaalipaneelissa.

Jukka Lampikoski vihreistä ehdotti, että valikoimaa voi täydentää kansalaisopiston kursseilla, mutta Virolainen muistutti, että ne kurssit eivät valmenna lukioon ja työelämään.

Kaarinan hankinnoista keskusteltaessa Arto Elo (sd.) harmitteli sitä, että kaupungin hankintavirkamiehet ehtivät keskittyä lähinnä koulukuljetuksiin. Jouni Marttila RKP:sta taas piti hyvänä sitä, että hankintoja tekevät ne, jotka kyseiset hankinnat tuntevatkin, vaikka eivät kilpailuttamisesta parhaiten perillä olekaan.

Virolainen painotti, että kaupunki voi laittaa tarjousehdoksi, että hankinnan pitää esimerkiksi olla tietyn tuntimäärän sisällä perillä, mikä suosii paikallisia yrittäjiä ja kestävää kehitystä. Juontaja Toni Pyökäri, joka itsekin on ehdokkaana kokoomuksen listoilla, sanoi, että silmiinpistävää Kaarinan kilpailutuksissa on vähäinen määrä kaarinalaisia yrityksiä, jotka edes osallistuvat kilpailutuksiin.

Osa panelisteista ei ottanut vuorollaan kantaa vaan koki, että oma osaaminen ei ollut vastaamiseen riittävä.

Eri puolueet esillä

Yrittäjien vaalipaneelissa keskustelemassa olivat edellä mainittujen lisäksi Petri Kannisto kokoomuksesta, Sari Hukkanen SDP:stä, Matti Kapanen ja Tuija Lehtinen vasemmistoliitosta, Raimo Erkkilä keskustasta, Jari Tulonen kristillisistä ja Terhi Wallenius perussuomalaisista. Panelisteja haastateltiin kahdessa vuorossa.

– Järjestelyt menivät suunnitellusti, kommentoi Pyökäri.

– Muutamia panelistien vaihdoksia tuli vielä loppumetreillä, mutta saatiin kuitenkin eri puolueet laajasti mukaan. Valitettavasti yleisöä ei voinut ottaa Kaarina-saliin paikalle.

Nuorisovaltuuston tentattavina olivat Albina Muzaqi kokoomuksesta, Juha-Matti Jakku Liike Nytistä, Åsa Gustafsson RKP:sta, Anniina Lehmus keskustasta, Jarno Silvonen vasemmistoliitosta, Ibrahim al-Kinani SDP:stä, Jesaja Shelby KD:sta ja Peppi Porjo vihreistä.