Kuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyi viikko sitten keskiviikkona. Tähän mennessä lähes 18 prosenttia kaarinalaisista on antanut äänensä. Edellisissä kuntavaaleissa vuonna 2017 Kaarinan ennakkoäänestysprosentti oli 23,5.
Vilkkaimmin ennakkoäänestys on käynnistynyt Varsinais-Suomen kunnista Kustavissa, jossa lähes kolmannes äänioikeutetuista asukkaista oli perjantaihin mennessä äänestänyt.
Yksi ennakkoäänestykseen osallistuneista on kaarinalainen Aino Säteri, joka kiiruhti antamaan äänensä perjantaina lounastauolla. Sopiva ehdokas löytyi vaalikoneen kautta.
– Olen aina äänestänyt vaaleissa ja koen sen tärkeäksi. Ajattelen, että sitten ei ole varaa valittaa, jos ei ole edes yrittänyt vaikuttaa, hän perustelee.
Säteri kertoi valinneensa sellaisen ehdokkaan, jonka arvot ovat lähellä hänen omiaan. Koulu- ja päiväkoti-ikäisten lasten äiti toteaa olevansa melko tyytyväinen Kaarinan palveluihin.
– Ainakin meidän perheemme kohdalla palvelut ovat toimineet hyvin, hän kehuu.
Kaarinassa ennakkoon voi äänestää Kaarina-talolla ja Piikkiön Pontelassa. Viime viikon vilkkain äänestyspäivä oli Kaarinassa torstai, jolloin Kaarina-talossa ja Pontelassa äänesti yhteensä lähes 600 ihmistä.
Päiväkohtaisesti tarkasteltuna ennakkoäänestäminen on ollut Kaarinassa jonkin verran vaisumpaa kuin vuoden 2017 kuntavaaleissa. Eroa voi selittää se, että vuoden 2017 vaaleissa oli vain seitsemän ennakkoäänestyspäivää. Nyt ennakkoäänestys jatkuu ensi tiistaihin 8. kesäkuuta saakka eli ennakkoäänestysaikaa on peräti kaksi viikkoa.
Kaarinan ennakkoäänestyspaikat ovat auki arkisin kello 9–19 ja viikonloppuisin kello 10–16.