Ensin tuli salipaku, nyt sup-paku

0

Voivalan, Ristikallion ja Littoisten rannoilla on saattanut törmätä pakettiautoon, jonka kylkeä koristaa teksti sup-paku. Kyseessä on Kaarinassa asuvan yrittäjän Anni Toivasen korona-ajan keksintö. Pakettiauto kätkee sisälleen seitsemän sup-lautaa, joita voi vuokrata suoraan pakettiauton kyydistä. 

– Kierrän kaarinalaisilla rannoilla. Lisäksi minulle voi soittaa, jos haluaa vuokrata lautaa jollakin tietyllä rannalla. Tulen vaikka mökkirannalle, jos siellä on suurempi porukka, joka haluaa lautailla, Toivanen sanoo.

Toivanen työskentelee yrittäjänä Turussa Uittamon kuntosalilla. Koronarajoitusten sulkiessa salit, Toivanen perusti salipakun, joka kuljetti kuntosalilaitteita asiakkaiden haluamaan kohteeseen. Sup-paku on jatkumoa tälle.

Toivanen kertoo, että suplautailu on tullut suositummaksi harrastukseksi vuosi vuodelta. Omiakin lautoja hankitaan, mutta vuokraaminen on kätevää, jos haluaa vain kokeilla lautailua tai harrastaa sitä useamman kaverin kanssa yhtä aikaa.

– Laudan voi vuokrata minimissään vain puoleksi tunniksi ja halutessaan vaikka viikoksi. Näitä saa vuokrata myös mukaan omille reissuille. Koska laudasta saa ilmat poistettua, mahtuvat ne henkilöautoonkin, Toivanen kertoo.