”Kaarinan ydinkeskusta on sarja sattumuksia vuosikymmenten varrelta”

0
Tähän suuntaan. Moni ehdokkaista havittelee Kaarinan keskustaan lisää vehreyttä ja viihtyisyyttä. Kuva istutuksesta Kaarina-talon ja vanhan virastotalon välistä.

Kaarinan nykyinen ydinkeskusta ei ole Kaarinan kuntavaaliehdokkaiden mieleen. Tämä kävi selväksi Kaarina-lehden minidebatissa, jossa lehti kysyi sosiaalisessa mediassa näkemyksiä keskustasta.

Huutia saivat valtavat pysäköintialueet, vehreyden ja leikkipuiston puute, kivijalkakauppojen vähyys sekä vieri viereen rakentaminen. ”Keskustaa voisi kuvailla sanoin: sarja erilaisia sattumuksia vuosikymmenten varrelta”, lohkaisi Toni Toivonen (kd.).

”Suomi on täynnä 70-lukulaisen ’parkkipaikka ja kuutio’ -kaavan mukaisia keskustoja eikä niissä muissakaan mitään elämää ole. Olen aika varma, että Kaarinan keskustaan kannattaisi kaavoittaa joko ihan vaan oikeaa korttelikaupunkia tai sitten antaa olla nykyisellään ja siistiä vähän paikkoja sekä luopua suuremmista toiveista. Siitä ei yleensä tule mitään, että huonoon pohjaan lisäillään päälle elementtejä jostain ihan muun tyyppisestä ympäristöstä”, ynnäsi eräs keskustelija.

”On helppo sanoa, että pitäisi olla viihtyisämpää, mutta konkreettisen viihtyisyyden luominen näyttää olevan käytännössä usein vaikeaa. Suomen nykykaavoitus näyttää tuottavan pistemäistä, tontti kerrallaan rakentamista, jolloin kokonaisuudesta syntyy sellaista kuin nyt. Ja jälkikäteen joudutaan keksimään, miten tylyyttä elävöitettäisiin”, luonnehti Marjo Uotila (kok.), joka tunnetaan valtakunnallisestikin ankean rakentamiskulttuurin vastustajana.

Näkemykset erosivat siinä, pitäisikö nykyisiä rakennuksia jyrätä alas, onko muutoksiin varaa ja missä järjestyksessä asioiden pitäisi edetä. Moni istuvista valtuutetuista huomautti myös, että hienot suunnitelmat uuden torin rakentamiseksi ovat olemassa, niitä ei vain ole vielä päästy toteuttamaan.

Keskustelussa ylivoimaisesti eniten oli mukana kokoomuslaisia. Myös vihreät kävivät runsaasti kommentoimassa, kun taas muista puolueista tuli vain satunnaisia kommenteja.

Kaarina-lehti on järjestänyt toukokuussa pienimuotoisia vaalidebatteja Facebookissa ja Twitterissä. Lehti kysyi kantaa ajankohtaisista Kaarinaa koskevista asioista ja kuka tahansa sai vastata. Lehti on poiminut osuvia kommentteja lehteen. Debatit ovat päättyneet.

Millaiseksi Kaarinan ydinkeskustaa pitäisi mielestäsi rakentaa? Mitä puuttuu ja mitä on nyt liikaa?

”Keskustasta puutuu toimiva torialue. Alueelle tarvitaan lisää liiketilaa ja toimistotilaa yrityksille.”

Janne Ylä-Poikelus (kok.)

”Meillä on olemassa juuri toiveiden kaltaiset hienot suunnitelmat vihreine toreineen. Työ vaan kesken, koska aika suuri ja paljon rahaakin vaativa työ.”

Matti Alander (kok.)

”Vanhoja rakennuksia voisi korottaa, kuten on esitetty, ja lisää putiikkeja.”

Hanna Sirkiä (kok.)

”Liikaa harmaata ja betonia, liian vähän luontoa ja vehreyttä. Keskustarakentamisessa pitäisi suosia korkeaa rakentamista, mutta tämän osalta alkaa olla myöhäistä, koska koko keskusta on rakennettu matalana. Kaarina-talon ympärillä on tällä hetkellä jokaiseen neljään suuntaan parkkipaikkoja. Oskarintalo tulisi purkaa ja rakennuttaa tilalle liikehuoneistoja.”

Jukka Lampikoski (vihr.)

”Kahviloita, ravintoloita, terrasseja, viihtyisyyttä ja vihreyttä. Enemmän kaupunkikeskustamaista kokonaisilmettä, vähemmän lähiökeskusmaista. Nyt on paljon betonia ja marketteja.”

Anton Vaaranmaa (vihr.)

”Keskustasta ei saa tulla pelkkää nukkumalähiötä.”

Mikko Aaltonen (kok.)

”Asuntojen rakentaminen tuo mukanaan kaupunkimaiset palvelut ja työpaikat, kasvava käyttäjämäärä taas mahdollistaa investoinnit viihtyisyyteen. Hyvä, että tehdään monipuolisesesti eri kohderyhmille asuntoja ensin. Sitten parannetaan miljöötä yleissuunnitelman kautta pala kerrallaan.”

Kuntalainen

”Lidlin ja S-marketin kaltaisia peltomarketteja ei lisää. Sellaiset voidaan sijoittaa kaupunkimaisesti asuintalojen alakertoihin.”

Toni Toivonen (kd.)

”Ihmiset, jotka itse asuvat omakotitaloissa ovat mielestäni hieman jääviä sanomaan, että kerrostalojen pitäisi olla korkeampia, jotta niihin mahtuu entistä enemmän asukkaita. Liian tiivis yhdyskuntarakenne luo aina sosiaalisia ongelmia.”

Jari Tulonen (kd.)

”Ei tulisi rakentaa vaan lisää asuntoja, vaan kiinnittää huomiota viihtyisyyteen ja palveluihin.”

Eeva-Maria Kuparinen (vihr.)

”Luonnon monimuotoisuutta tukeva pieni kaupunkiniitty voisi lisätä keskustan viihtyisyyttä. Parkkialueita keskustassa on tällä hetkellä liikaakin.”

Sara Luotonen (vihr.)

”Keskustan muutama vanha talo, mm. vanha virastotalo ja apteekin talo, pitää korvata uusilla. K-Supermarketilta S-marketille on nyt lähes yhtenäinen parkkialueiden ketju. Kaavoituksessa tulee huolehtia, etteivät kaupungin ykköstontit peity parkkiruutuihin.”

Jouni Marttila (r.)

”Kaarinan keskusta on tällä hetkellä remonttityömaan, talojen ja parkkipaikkojen rykelmä. Tori täytyy toteuttaa ripeästi ja tuoda vehreyttä ja oleskeluun sopivia alueita asvaltin ja betonin keskelle.”

Susanna Majasuo (kok.)

”Pienliikkeille tilat ja autot talon alle. Katolle pääsyä muillekin kuin asukkaille.”

Juuso Ranne (sd.)

”Keskustan suunnittelu olisi pitänyt miettiä/suunnitella, eikä vain rakentaa taloja sinne tänne. Itse käyn kesäisin torilla ostamassa vihanneksia ja marjoja, ja olisi hienoa, että nuoremmatkin innostuisivat ostamaan tuotteita suoraan viljelijöitä. Toivottavasti tulee keskustaan viheraluetta ja puistoa. Ei missään nimessä maan alle sijoitettavaa parkkihallia. Apteekintalo on jo melkoisen vanha, järjetöntä miettiä, että sitä aletaan korottaa.”

Kuntalainen

”Keskustan kerrostalot olisivat saaneet olla korkeampia ja harvemmassa. Välipaikkoihin voisi toteuttaa viihtyisää, avaraa kaupunkikeskustaa. Liiketiloja pitää olla enemmän, kooltaan helposti mukautettavia ja kohtuuhintaisia. Pitäisihän Kaarinan olla yrittäjäystävällinen kaupunki.”

Timo Kirjonen (vihr.)

”Mietin usein, mitä keskustassa pitäisi olla, että tekisi mieli pysähtyä kahville, kauppaan tai istumaan hetkeksi. En ole koskaan pysähtynyt. Jokin syy pysähtyä olisi kiva. Nyt siellä on eri markettien parkkipaikkaa, pikaruokaloiden autokaistoja, huoltoasemaa ja tyhjiä kivisiä aukioita. Kulkuväylätkin ovat lähiömäisiä teitä.”

Kuntalainen

”Tarvitaan putiikkeja, kahviloita, muita yrityksiä, jotain vihreää sekä lasten leikkipaikka.”

Malla Rannikko-Laine (kok.)

”Olisiko jossain tilaa pienelle lasten leikkipaikalle? Voisi lisätä lapsiperheiden tahtotilaa tulla viettämään aikaa myös keskustaan. Vaikka keskusta on aika pieni, siellä navigointi on hivenen haastavaa.”

Kaisa Kraft (vihr.)

”Pukatkaa investointia nuorisohuoltoon ja vanhuksiin, kyllä niitä seiniä voi rapata, jos ylijäämää on.”

Kuntalainen