Lakarin tulipalo hallinnassa – Työntekijä huomasi aamulla liekit jätekasassa

0
Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Petri Nenonen kertoo, että Lakarin palo on saatu rajattua.

Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 06:17 keskiviikkoaamuna Lakarintiellä Kaarinassa Energiapuu-urakointi yrityksen tiloista. Paikalla ollut työntekijä huomasi kartonkia ja pahvia sisältävässä jätekasassa liekkejä. Ennen palokunnan saapumista työntekijä yritti alkusammutusta, mutta palo oli jo levinnyt sen verran paljon, ettei alkusammutus onnistunut.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Petri Nenonen oli paikalla seuraamassa tilannetta. Palo oli alussa vakava ja se tuli Varsinais-Suomen palolaitokselle suurena hälytyksenä. Paikalle hälytettiin 25 sammutusyksikköä. Kun ensimmäiset yksiköt saapuivat paikalle heikkorakenteinen halli oli täyttynyt savusta ja katto oli palanut kokonaan pois. Nenonen kuitenkin huomauttaa, että vastaaviakin kohteita on ollut, joten kyseessä ei kuitenkaan ollut erityisen haastava tehtävä.

– Palo on saatu rajattua jätekasaan, eikä enää ole vaaraa, että se leviää, Nenonen varmistaa.

Koska palo on hallinnassa, paikalla on enää vain kolmasosa alussa saapuneista yksiköistä. Heidän tehtäviinsä kuuluu muun muassa palaneen jätteen siirtäminen ulos ja sen kasteleminen.

Nenonen kertoo, ettei palon syttymisestä ole muuta varmaa tietoa kuin, että palo syttyi kartonkia ja pahvia sisältävässä jätekasassa. Nenonen arvio, että pahvien sekaan on voinut joutua jotain sinne kuulumatonta esimerkiksi pattereita tai akkuja ja tämä kasaan kuulumaton materiaali olisi sytyttänyt palon.

Lähiseuduille esimerkiksi Kesämäkeen kantautui savunhajua tapahtumapaikalta palon aikana. Nenonen vakuuttaa, ettei savusta ole haittaa, koska tapahtumapaikalla paloi vain pahvi ja kartonki savu ei sisällä haitallisia kemikaaleja.

Teksti: Laura Peltonen