Liikkumisen vähäisyys Valkeavuoressa huoletti vanhempia

0
Arkistokuva Valkeavuoren koululta.

Valkeavuoren koulun oppilaiden vanhemmat kirjelmöivät tänä keväänä Kaarinan sivistyslautakunnalle koulun väistötilojen puutteellisista liikuntatiloista ja -välineistä. ”Pidämme tilannetta akuuttina ja vakavana lasten ja nuorten kouluaikaisen liikunnan vähentäjänä ja jopa estäjänä”, kirjelmässä painotettiin.

Koululla on vähänlaisesti sisäliikuntatiloja ennen kuin Valkeavuoren palloiluhalli valmistuu. Kirjeen mukaan yli kolmasluokkalaisten oppilaiden ulkoilu- ja välituntitilat ovat virikkeettömät eikä liikuntatunneille ole tarpeeksi edes välineitä. Vanhemmat harmittelivat muun muassa sitä, että liikuntatilojen purkamisen myötä samalla katosivat suuri osa liikuntavälineistä.

– Kun C-rakennus purettiin, silloin hävitettiin rikkinäisiä välineitä, joita opettajat eivät kelpuuttaneet enää käyttöön. Käyttökelpoiset kyllä hyödynnettiin, koulun rehtori Kaj Kanervavuori kuitenkin korjaa.

Vanhemmat toivoivat pihalle esimerkiksi keinuja, koristelineitä, pingispöytää, pukkihyppely- ja leuanvetotelineitä, palloja ja hyppynaruja. Ulkoliikuntaan tarvittaisiin pesäpalloräpylät ja -mailat, jalka- ja koripalloja, frisbeekiekkoja, hyppynaruja ja kartioita. Lisäksi niille tarvittaisiin paikka, jossa niitä säilytetään.

Kouluun ei kuitenkaan kannata tehdä kaivuu- ja valuutöitä vaativia muutostöitä, sillä uuden koulutalon sijoittumisesta tontille ei ole täyttä varmuutta. Sen sijaan pihamaalauksia esimerkiksi pihapeleille voi hyvin tehdä, ja liikuntavälineitä kouluun hankitaan vuosittain.

– Ainahan toivelista on isompi kuin mitä voidaan toteuttaa. Itse näen, että Valkeavuoressa on ihan tyydyttävä määrä perusliikuntavälineitä, jotka on hankittu opettajien toiveiden mukaan. Esimerkiksi nyt keväällä ostettiin tuhannella eurolla erilaisia välineitä, miettii Kanervavuori.

Väliaikaistiloissa opiskellaan vielä vuosia, ja palloiluhallin rakentamisen myötä ulkotilatkin ovat kutistuneet. Kanervavuori lisää yhdeksi liikkumista vähentäväksi taustatekijäksi koronaepidemian: välituntialueita on rajattu eri ryhmille.

Kanervavuori oli hiljattain vanhempainyhdistyksen kokouksessa vastaamassa kysymyksiin samoista asioista. Hänen mukaansa samalla sovittiin, miten yhdistys voisi itse olla mukana tukemassa liikkumista, esimerkiksi maalaamassa katumaalauksia.

Kirjelmässä toivottiin myös, että kaupunki ostaisi nykyistä enemmän vuoroja liikuntatunneille yksityisiltä alan yrityksiltä.