Kaarinassa tämän kevään nuorisovaalien äänikuningattarena oli Sofia Virta vihreistä ja äänikuninkaana Jouni Aaltonen perussuomalaisista. He saivat yhtä monta ääntä – joita oli tosin vain 7.
Sofia Virta on 30-vuotias kaarinalainen kansanedustaja, joka on työskennellyt lastensuojelussa ja perhekuntoutuksessa. Hän on profiloitunut politiikassa erityisesti ehjän lapsuuden ja nuoruuden puolustajana. Jouni Aaltonen on 62-vuotias ilmastointiasentaja, joka kertoo intohimonaan olleen 1990-luvulta saakka mielipiteenvaihto sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi Suomi24:ssä ja SFNETissä.
Useimmat ehdokkaat eivät saaneet yhtäkään ääntä tai vain yhden äänen. Joukoista erottuivat Virran ja Aaltosen lisäksi Timo Virkkula ja Ismo Reunamo SDP:stä, jotka kumpikin saivat 4 ääntä.
Yhteensä ääniä annettiin 79. Mikäli Kaarinan uusi valtuusto olisi koottu nuorisovaalien äänten perusteella, valtuustoon olisi vertailulukujen myötä päässyt myös ehdokkaita, jotka eivät saaneet yhtäkään ääntä.
Valtakunnallisesti parhaiten pärjäsivät keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset.
Nuorisovaalit järjestettiin peruskouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Vaalipiiri määritetään oppilaitoksen osoitteen mukaan, ja äänioikeutettuja ovat kaikki alle 18-vuotiaat.
Nuorisovaalit järjestetään yhteistyössä Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin, oikeusministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön, opetushallituksen, historia- ja yhteiskuntaopin opettajien liiton, Yle Uutisluokan ja kuntaliiton kanssa.