Reijo Mäen uusimmassa romaanissa Jussi Vares seikkailee Littoisissa

0
Reijo Mäki saa ottaa kesän lomailun kannalta, sillä uusin kirja alkaa olla paketissa.

Reijo Mäen tuore, 32. Vares-romaani Sulhasmies ilmestyi toukokuussa. Vaikka Vares liikkuu tapansa mukaan ympäri Turkua, pieni Littoinen on kirjassa käänteentekevässä osassa. Littoinen on Mäelle kuin vanha hyvä ystävä: lähellä, rentouttaa ja antaa uusia ideoita.

Mäki saapui Turkuun alkujaan 1970-luvulla opiskelijanuorukaisena kulkien pieniä ympyröitä Turun keskustan ympäristössä. Toinen tuleminen tapahtui 1980-luvun lopulla. Mäki jäi pysyvästi ja ympyrätkin laajenivat. Lähiseutuja kierrellessä löytyi monia mielenkiintoisia paikkoja, kuten Littoinen.

– Littoinen on nätti pieni kylä suuren Turun kupeessa, parin bensalitran päässä, Mäki kuvailee.

– Turku on kulttuurikaupunki ja täynnä historiaa, mutta ei Littoinen häviölle jää. Verkatehtaan hienoa kokonaisuutta voisi luonnehtia suomalaisen teollisuuskulttuurin muistomerkiksi.

Tunnelmaa harmaudessa

Littoinen valikoitui yhdeksi kirjan tapahtumapaikoista, koska se oli hieman syrjässä, sopi kuvioon, tunnelma oli kohdillaan ja ympäristö mielenkiintoinen. Kirjassa esiintyy littoislaisille varmasti tuttuja miljöitä, kaunis pieni järvi, Villa Järvelä, myös Verkatehdas, ja niitä ehkä katsoo kirjan jälkeen eri tavalla.

Kirjaa pohtiessa Mäellä oli mielikuva talosta kuvauksellisessa maisemassa mystisen tammikuisen järven etelärannalla. Niin syntyi kuviteltu Anita Qvistin talo yksinäisenä harmauden keskelle. Kaikki ongelmien tuntomerkit siis täyttyvät, mikä tietää Varekselle lompakontäytettä seuraavaa baarikierrosta varten.

Vuoden 2020 tammikuinen lumettomuus, kaiken kattava erisävyinen harmaus, kuollut talvinen metsä ilman vihreän häivähdystäkään, lyijymäinen järvi näkyvät kirjassa sellaisinaan. Maisemat kuvastavat hahmojen synkkiä, järkkyneitä mielenmaisemia, mikä oli Mäen tehokeino, jotta mielikuva Littoisista rauhallisena lintukotona rikkoutuisi.

Toimii. Vares todennäköisesti ärähtäisi suunnilleen näin: masentavaa harmautta, paikan kokoon nähden suunnattoman suuret ongelmat ja kalmankalpeutta.

Uinti joutsenten kanssa

Littoisissa Villa Järvelä on Mäen kantapaikka, jos niin voi sanoa, sillä hän on jo vanha tekijä kylmäuintiharrastajana. Vuosituhannen vaihteessa Mäki aloitti kylmäuinnin Ispoisissa, mutta siirtyi pian muihin vesiin, Littoisten Villa Järvelään.

– Järvelä viehätti heti, Mäki sanoo.

– Littoistenjärven tavallista aiemmin kylmenevä vesi luo omanlaisensa efektin, Mäki kuvailee.

Syksyllä ja talvella kirjailija ui ja saunoo kolmesta neljään kertaa viikossa. Tuttu rutiini jatkui koko Kakolanmäellä tapahtuneen kirjoittamisen ajan, tuli nähtyä joutsenia, katseltua vastarannalle, tarkkailtua kaikenlaista.

Osa kirjan tapahtumista on suoraan Mäen uintiharrastuksen innoittamaa.

– Olen itsekin uinut tammikuisessa, yksiasteisessa vedessä Littoisten joutsenten kanssa, kuten Jussi Vareskin, vaikka en olekaan sellainen noviisi ja viluinen arkajalka, Mäki vertailee.

Joutsenuinti olikin molemmille mieleenpainuva kokemus, Vares tuskin haluaa uusintaa.

Koronavuosi toi kuitenkin harrastukseen omat hankaluutensa, onneksi silloin kirja oli jo kuosissa. Mäen elämästä tuntui puuttuvan jotain oleellista, kun oli tottunut jokaviikkoiseen Järvelä-shottiin useampana päivänä. Mäki odottaakin kovasti paluuta normaaliin.

Sitä ennen kesään kuuluu mökkeilyä, lukemista ja säävarauksella veneilyä Paraisten ja Nauvon liepeillä. Toisin sanoen lunkisti ottoa sillä uusin kirja alkaa olla valmis.