Ristikallion rannalla sinilevää

0
Littoisten hiekkarannalla ei näkynyt tiistaina sinilevää. Sen sijaan Ristikallion rannalla oli havaittavissa pieniä määriä sinilevää. Arkistokuva.

Ristikallion uimarannalla Littoisissa oli tiistaina havaittavissa hieman sinileväkukintoja. Sen sijaan Littoisten hiekkarannalla ei sinilevää ainakaan silmämääräisesti näkynyt.

– Hiekkarannan edustalla oli tiistaina sen verran aallokkoa, että jos vedessä oli sinilevää, sitä ei tuulen takia päässyt kerääntymään lautoiksi asti, vaan se oli hajonneena veteen Hanna Enroth Liedon ympäristöterveyspalveluista kertoo.

Lämpömittari näytti tiistaina Littoistenjärven veden lämpötilaksi 24 astetta, mikä edesauttaa sinilevien muodostumista. Sinilevätilanne voi Enrothin mukaan muuttua helteisellä säällä hyvin nopeasti, jopa päivässä.

Liedon ympäristöterveyspalvelut käy ottamassa Littoistenjärvestä bakteerinäytteet kolmesti uimakauden aikana. Laboratorio tutkii Ristikallion näytteestä bakteerien lisäksi sinilevät, eli lajiston ja runsauden näytteessä. Tulosten pitäisi valmistua vielä ennen juhannusta. Seuraava mittaus tehdään heinäkuussa.

Littoistenjärven länsirannalla on kesäisin automaattinen veden sinileväpitoisuuden ja lämpötilan mittauspiste Pirtan laiturilla, mutta mittari on tällä hetkellä epäkunnossa. Uimarannan käyttäjät voivat ilmoittaa omia sinilevähavaintojaan osoitteeseen jarviwiki.fi.

Enroth kehottaa ihmisiä havainnoimaan ennen uimista, miltä vesi näyttää. Syanobakteeripitoinen vesi voi aiheuttaa uimareille allergisia iho-oireita, vatsavaivoja, nuhaa tai yleisoireita kuten kuumetta ja päänsärkyä. Tämän vuoksi uimista tulisi välttää runsaiden sinileväesiintymien aikana. Myös vähäinen esiintymä voi aiheuttaa oireita herkille uimareille.

Uinnin jälkeen kannattaa käydä suihkussa. Pieniä lapsia ei kannata päästää rantaan silloin, kun sinileväkukintaa esiintyy, sillä he saattavat vahingossa niellä vettä.