Uutta asfalttia tulossa tänä kesänä keskustan alueelle – Piikkiöstä päällystyslistalla mukana kaksi autotietä

0
Sami Nohkola (edessä) ja muut Asfalttikallion asfalttimiehet päällystivät pyörätien pätkää maanantaiaamuna 110-tien vieressä. Kyseessä oli Porin Maastotyön urakka, jossa päällysteitä paikkailtiin putki- ja viemäritöiden jäljiltä. Kaarinan kaupungin tämän kesän päällystystyöt eivät ole vielä käynnistyneet.

Kaarinan kaupunki käyttää tänä vuonna 400 000 euroa teiden päällystämiseen. Summa on Kaarinan tiemestarin Kari Urosen mukaan samansuuruinen kuin aiempina vuosina. Näiden lisäksi on uusien asuinalueiden päällystyskohteita, jotka katetaan erillisestä investointirahasta.

Uutta asfalttia vedetään kaikkiaan noin 3,5 kilometriä eri puolille Kaarinaa, mutta enemmällekin olisi tarvetta.

– Faktahan on, että paljon enemmän olisi päällystettävää kuin mihin rahat riittävät. Sitä suuremmalla syyllä rahat pitää saada kohdennettua oikeisiin kohteisiin, Uronen kommentoi.

Tekninen lautakunta hyväksyi viime viikolla päällystysohjelman. Päällystysurakat painottuvat tänä vuonna kanta-Kaarinaan ja erityisesti Kaarinan keskustan alueelle.

Alkukesällä asfaltoidaan Hovirinnassa Emännänkadulla. Uutta päällystettä on luvassa myös Koristoon Kirvelikadulle sekä Vaakunatien ja Kartanontien risteykseen.

Vätin alueella päällystystöitä tehdään Loimitiellä, Nimismiehenkadulla, Haastemiehenkadulla ja Rakentajantiellä. Krossissa asfaltoidaan Laasmäenkatu ja Krossinkatua noin 300 metrin matkalta.

Piikkiössä päällystyslistalle pääsivät Rokkalantien alkupää ja Hakatie, josta päällystetään Rokkalantien ja Hakakaaren välinen osuus.

Lisäksi Piikkiössä päällystetään Rekolantien ja Hakatien kevyen liikenteen väylät ja Kaarinassa Nimismiehenkuja.

Valmista syyskuun loppuun mennessä

Uronen toivoo, että kaikki kohteet saataisiin päällystettyä syyskuun loppuun mennessä.

– Jos rahaa jää yli, minulla on mielessä kohteita, jotka haluaisin saada vielä tänä vuonna päällystettyä. Silloin jäisi aikaa niiden päällystämiseen ennen talven tuloa.

Mielessään olevia kohteita Uronen ei suostu nimeämään, ettei kukaan ota sitä lupauksena.

Tämänvuotinen päällystysohjelma perustuu Urosen mukaan pitkälti hänen edeltäjänsä esitykseen. Uronen on työskennellyt Kaarinassa vasta pari kuukautta.

– En osaa tarkemmin sanoa, millä perusteella kohteet on valittu. Kohteet on käyty läpi viime kauden jälkeen, enkä ole tehnyt niihin muutoksia oikeastaan lainkaan.

Teiden päällystämisessä yritetään tiemestarin mukaan kuunnella asukkaiden toiveita.

– Palaute on arvokasta, koska yksi ihminen ei pysty kaikkia teitä havainnoimaan. Urakkaohjelmaa ei voida kuitenkaan laatia ihmisten palautteiden perusteella, hän muistuttaa.

Isoissa kunnissa, esimerkiksi Turussa, on käytössä erilaisia luokittelujärjestelmiä, jonka pohjalta päällystyskohteet vuosittain valitaan. Uronen toivoo, että vastaava järjestelmä otettaisiin tulevaisuudessa käyttöön myös Kaarianassa, jotta rahat saataisiin kohdennettua niihin teihin ja katuihin, joissa tarve on suurin.

Raadelmassa päällystetään yöllä

Väylävirastolla on tänä vuonna Kaarinassa vain yksi päällystettävä kohde. Valtatie 1:llä Raadelman ja Skarppakullan välisellä tieosuudella tehdään päällystystöitä kesä-heinäkuussa. Kyseessä on kunnossapitoasiantuntija Veli-Pekka Pelttarin mukaan Varsinais-Suomen Ely-keskuksen tämän vuoden suurin päällystyskohde ja työ tehdään pääosin yöllä, jolloin siitä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa liikenteelle.

Rahaa teiden päällystämiseen on käytettävissä merkittävästi viime vuotta vähemmän ja päällystysohjelman pituus on vajaat 170 kilometriä. Se on sata kilometriä viime kesän ohjelmaa lyhyempi.

– Viime vuonna pystyimme tekemään päällystystöitä poikkeuksellisen paljon, koska bitumin hinta oli niin alhaalla ja saimme runsaasti lisää päällystysrahaa kesken vuoden. Tänä vuonna päällystysrahoitus on samaa luokkaa kuin 2010-luvulla keskimäärin ja bitumin hinta on poikkeuksellisen korkealla, Pelttari kertoo.

Päällystyskohteiden valinnassa painotetaan edelleen vilkkaasti liikennöityjä teitä. Kunnon pakkastalven ja viimevuotisen päällystysohjelman ansiosta päätiet ovat aiempaa paremmassa kunnossa, joten päällystämään päästään tänä kesänä myös alemmalla tieverkolla.

Kaarina-lehti tavoitti Pelttarin sattumalta Piikkiöstä Hepojoelta, jossa hän oli tarkastamassa routaheittoa.

– Kaarinan tiet edustavat hyvää keskitasoa. Yksittäisiä palautteita on tullut, mutta ei mitään suurempaa palauteryöppyä. Kaarinassa on aika paljon isoja teitä, mitä pidetään vähän paremmassa kunnossa suurten liikennemäärien takia, hän kertoo.

Yksi vilkasliikenteisistä teistä on Kaarinantie, joka on alustavasti mukana ensi vuoden päällystysohjelmassa.

Kaarinan kaupungin päällystyskohteet

Autotiet

  • Krossinkatu
  • Laasmäenkau
  • Rakentajantie
  • Loimitie
  • Nimismiehenkatu
  • Haastemiehenkatu
  • Pyhän Katariinan tie
  • Emännänkatu
  • Vaakunatie
  • Kirvelikatu
  • Hakatie
  • Rokkalantie

Kevyen liikenteen väylät

  • Hakatie
  • Rekolantie
  • Nimismiehenkuja

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of