”Valtakunnallinen tulos oli pieni pettymys”

0
Terhi Wallenius sai perussuomalaisista toiseksi eniten ääniä.

Perussuomalaisten ääniharava oli Tommi Leppänen 327 äänellä. Hän on ainoa valtuustossa jatkava, loput kuusi ovat uusia valtuuston jäseniä.

– Siihen nähden, ettei minulla ollut ollenkaan vaalikampanjaa, olen jopa yllättynyt tulokseen. Nyt kun jälkikäteen ajattelee, niin olisin voinut panostaa enemmänkin, Leppänen sanoo.

Hän kertoo olevansa myös puolueen tulokseen tyytyväinen, mutta kuulostaa hivenen vaisulta.

– Saimme kaksi paikkaa lisää ja ei siihen voi olla kuin tyytyväinen. Kaarinassa perussuomalaisilla meni hyvin, mutta valtakunnallisesti vielä paremmin, hän sanoo.

Toiseksi eniten ääniä, 175, sai ensi kertaa ehdolla ollut Terhi Wallenius.

– Olen yllättynyt ja hämmentynytkin, että ensikertalaisena sain näin paljon ääniä. Nyt on sellainen olo, että täytyy alkaa lunastaa ääniä, tehdä töitä ja kuunnella, mitä ihmiset toivovat, hän kertoo.

Vaikka perussuomalaiset nosti valtuustopaikkojaan koko maassa, nousua odotettiin puolueessa vieläkin enemmän.

– Valtakunnallinen tulos oli pieni pettymys, Wallenius myöntää.

– Mutta toisaalta valtakunnallisesti saatiin yli 500 valtuustopaikkaa lisää, ei siihen voi olla kuin tyytyväinen. Nyt odotan innolla, että voimme aloittaa puolueiden välisen valtuustoyhteistyön.