Välttämätön hanke vai ongelmien aiheuttaja? Kaarinan ehdokkaat eri mieltä Paraistenväylästä

0
Paraistenväylä yhtyisi nykyiseen Saaristotiehen Kirjalansalmen sillan kohdalla. Kuvan sillasta otti Tuula Purmonen.

Mikäli Paraistenväylä eli uusi, Kuusiston halki kulkeva tieyhteys rakennetaan, saariston pääliikenne Turku–Helsinki-moottoritielle kulkisi jatkossa Auvaisbergiin rakennettavaa siltaa ja Kurkelantietä pitkin. Kaarina-lehti kysyi sosiaalisessa mediassa kaarinalaisilta ehdokkailta näkemyksiä Paraistenväylästä.

Tämä aihe keräsi kaikkein eniten kommentteja kaikista Kaarina-lehden järjestämistä minidebateista, yli kuusikymmentä. Näin siitä huolimatta, että Kaarina ei voi sanella, rakennetaanko Paraistenväylä vai ei. Tulevien valtuutettujen tehtävänä on vain olla mukana muotoilemassa Kaarinan lausuntoja valtiolle, jonka vastuulla maantiet ovat.

Käytännössä debatissa Paraistenväylästä väänsivät kättä keskenään kokoomus, vihreät, jokunen äänestäjä ja yksi SDP:n istuva valtuutettu, joka ei ole ehdokkaana.

”Jos vanhaa tietä aletaan parantaa, usea talo joudutaan pakkolunastamaan Kuusistosta, koska jäävät tien tai suoja-alueen alle. Uuden tien alle jää vain mettää ja peltoa”, kommentoi kyseinen valtuutettu, Henrik Kosonen .

”Kuusiston kaavoitus seisoo paikoillaan, koska nykyiset tieyhteydet eivät kestä autojen lisäystä ja Kuusiston silta on liian pieni. Moni vastusti aikoinaan Turku–Helsinki-motariakin, että sitä ei tarvita vaan 110-tie riittää hyvin.”

Kokoomus peukutti laajalla rintamalla Paraistenväylän puolesta, kun taas useimmat vihreät olisivat halunneet vain kunnostaa nykyistä Saaristotietä. Erimielisyyttä oli siitä, onko Saaristotie nykyisellään ruuhkainen vai ei. Kaarinan entinen ympäristöpäällikkö Jouni Saario vihreistä toi esiin, että uusi tieyhteys yhdistettynä Lemunniemen asukasmäärien kasvuun saa aikaan uuden pullonkaulan Kurkelantien ja Kartanontien risteykseen.

Kaarina-lehti on järjestänyt toukokuussa pienimuotoisia vaalidebatteja Facebookissa ja Twitterissä. Lehti kysyi kantaa ajankohtaisista Kaarinaa koskevista asioista ja kuka tahansa sai vastata. Debatit ovat päättyneet.

Paraistenväylä – hyvä vai huono?

”Kun kuulin läntisestä ohitustiestä ekan kerran, suhtauduin siihen todella skeptisesti ja pelkäsin, että sen tulo näivettää Kaarinan keskustan. Sittemmin vuosien varrella asenne on muuttunut. Nykyisen Kaarinantien ja Saaristotien liikennemäärät ovat niin valtaisat, että uusi tie on välttämättömyys turvallisuuden ja sujuvuuden takia. Kaarinan keskustassa ja Krossissa asioivat ovat pääosin kaarinalaisia.”

Hanna Sirkiä (kok.)

”Kirjalansalmen silta pitää uusia ensin. Näkisin ennemmin nykyistä tieyhteyttä parannettavan kääntymiskaistoineen liittymiin kuin uutta vedettävän.”

Anton Vaaranmaa (vihr.)

”Kun muutimme tänne pari vuotta sitten ja luin, että Kaarina ajaa Paraisten kanssa kuuloetäisyydellemme uutta isoa väylää, olin kauhuissani. Nyt olen yrittänyt nähdä projektin positiivisiakin puolia: piristysruiske Piispanristin yrityksille, moderni ja turvallinen väylä autoille ja kevyelle liikenteelle, toinen reitti saaristoon Kaarinan kautta. Mitä meluun tulee, niin en Kaarinan keskustan liepeiltä ole montaa paikka löytänyt, jossa ei taustamelua teistä kuuluisi.”

Päivi Huhtanen (vihr.)

”Hyvin on selvitty liikenteen sujuvuuden kanssa tähänkin asti, ja selvitään jatkossakin.”

Juha-Matti Jakku (Liike Nyt)

”Seuraan lähes päivittäin Saaristotien ruuhkaa ja liikennemäärät vain kasvavat. Paraistenväylä on vastaus tulevaisuuden liikennesumppuun ja jakaa liikenteen tasaisemmin mantereen puolella. Kaarinan yritysmaailmalle Paraistenväylä on hyvä. Kurkelantien ympärystä muuttuu houkuttelevaksi isoillekin liikkeille.”

Jouni Marttila (r.)

”Itse päivittäin käytän Saaristotietä eikä ruuhkia ole nimeksikään. Vain aamulla ja iltapäivällä on pientä ruuhkaa Krossin kohdalla, jotka on liikennejärjestelyin purettavissa. Uskotaanko todella nykyisiin Paraistenväylää koskeviin selvityksiin, jotka ovat vuodelta 2004? Tässä vaiheessa kannattaisi ensisijaisesti parantaa nykyisten ajoreittien turvallisuutta. Parannukset jäävät myöhemminkin palvelemaan yhteiskuntarakennetta, jos Paraistenväylä päätetään myöhemmin rakentaa.”

Jukka Lampikoski (vihr.)

”Uusi väylä ei ole helpotus. Sillä vain siirretään ruuhkat toiseen paikkaan. Kun Lemunniemi rakennetaan, sieltä ohjautuu ainakin puolet 7000–8000 ihmisen aamuruuhkasta Kartanontien liittymään. Tästä tulee pahempi liittymä kuin esimerkiksi Empon liittymä.”

Jouni Saario (vihr.)

”Jos vanha tie levennettäisiin, montakohan Kuusiston taloa jäisi sen alle? Ja mäet olisivat vieläkin rekkojen kiusana.”

Toni Toivonen (kd.)

”Ehdottomasti hyvä. Saariston asukkaat ja mm. koko Suomen rakennusteollisuus ovat riippuvaisia Saaristotien toimivuudesta. Kaarinan etu ovat toimivat liikenneyhteydet ja turvalliset asuinalueet.”

Mikko Aaltonen (kok.)

”Ehdottomasti hyvä hanke. Kuusiston nykyinen tie jää kylätieksi ja koululaisten liikkuminen Kuusistonsillan yli tulee turvallisemmaksi, kun päivittäin ei kulje lähes 15 000 autoa tietä pitkin.”

Kimmo Hollmén (kesk.)

”Auvasbergin läpi kulkeva väylä ohjaisi liikennevirrat pois keskustasta ja Krossista. Tämä olisi ongelma kaarinalaisten yritysten kannalta.”

Eeva-Maria Kuparinen (vihr.)

”Kyllä se hyvä juttu olisi. Vaatii tosin ponnisteluja, jotta rahoitus löytyy valtion budjetista.”

Malla Rannikko-Laine (kok.)

”Kyllä tie saa pysyä siellä missä on aina ollut, eikä siirretä muiden nurkille. Vanhaa voi hyvin parantaa.”

Kuntalainen

”Uusi linjaus on ollut jo kaavassa, joten kuokka maahan ja hommiin.”

Kuntalainen

”Turvallisuuden ja alueen kehittämisen näkökulmasta välttämätön hanke. Ongelma on Saaristotien lisäksi pullonkaulaksi muodostunut Kaarinantie.”

Petteri Skovbjerg (kok.)

”Paraistenväylä on aivan ykköshanke. Kyseessä on turvallisuus ja päästöt. Nykyistä tietä ei pureta, se jää paikallistieksi ja aina pääsee sitäkin pitkin Krossin kauppoihin. Krossi on hyvin vetovoimainen ja kauppa käy.”

Matti Alander (kok.)