Kaarina-talo täyttyi sammakoista ja huovutustöistä

0
Kia-Maria Ahon Blue Tango.

Kaarina-talossa nähdään heinäkuussa Espanjasta takaisin Suomeen muuttaneen Kia-Maria Ahon naivistisia Funny Farm -sammakkomaalauksia. Veikeistä Funny Farm -sarjan maalauksista on painettu myös postikortteja.

– Ihmiset usein kysyvät, miksi maalaan sammakoita. Siksi, koska päästelen sammakoita suustani, nauraa Turussa syntynyt Aho.

Parhaillaan hän suunnittelee vuodenajat-sarjaa. Aihe tuntuu taiteilijasta innostavalta, koska hän on elänyt kaksi vuotta ilman vuodenaikoja.

– Syksy väreineen kiehtoo, talven kylmyys kammoksuttaa, kevät ilahduttaa ja kesää rakastan. Haaveilen pysyvästä muutosta talviolosuhteiltaan lämpimämpään Etelä-Amerikkaan.

Aholla on graafikon, verkkoviestinnän ja taideterapian ohjaajan tutkinnot. Hän on opiskellut maalaamista yksityisten taideopettajien ohjaamina Suomessa, Sveitsissä ja Saksassa.

Kaarina-talon ensimmäisessä kerroksessa on heinäkuussa esillä Elina Liponkosken lankahuovutettuja käsitöitä ja Carola Gunellin taidekeramiikkaa.

Liponkoski luo lankahuovutettuja huiveja mohairista, alpakasta, villasta ja silkistä. Huovuttamalla syntyy myös värikkäitä koteloita muun muassa silmälaseille ja kännyköille. Gunellin keramiikassa taas on havaittavissa kaksi eri tyyliä: ensimmäinen on tarinan, sadun, laulun tai kertomuksen kautta syntyneen mielikuvan leikinomainen toteutus, toinen puolestaan abstrakti, epälooginen, yksinkertaistettu ja pelkistetty.

Kaarina-talo auki kesällä ma–pe kello 10–19.