Kaarinassa suositaan aurinkovoimaa – Kaarina-talon aurinkopaneelit tuottavat kesällä jopa yli oman tarpeen

0
Viime vuoden tilasto näyttää, miten Kaarina-talon katon 384 aurinkopaneelia tuottaa aurinkovoimaa eri kuukausina.

Kaarinassa on koko Carunan sähköverkkoalueelta neljänneksi eniten aurinkovoimaloita. Yhteensä aurinkovoimaloita löytyy täältä 444 kappaletta. Tätä enemmän Carunan verkkoalueen aurinkovoimaloita löytyy ainoastaan Espoosta, 891 kappaletta, Salosta 748 kappaletta sekä Lohjalta 527 kappaletta. 

Aurinkoenergian käyttö kiinnostaa ihmisiä koko ajan enemmän. Pelkästään viime vuoden aikana aurinkosähköntuottajien määrä kasvoi Carunan sähkönjakeluverkossa 40 prosentilla.

– Kiinnostus aurinkoenergiaan näkyy myös meidän datassa. Tänä keväänä on ylitetty rajapyykki, kun Carunan verkkoon on liitetty 10 000:s aurinkosähkön pientuottaja, kertoo Carunan kehitys- ja innovaatiojohtaja Elina Lehtomäki.

Carunan teettämän kyselyn mukaan reilusti yli puolet suomalaisista olisi halukkaita käyttämään kodissaan tai mökillään aurinkopaneeleilla tuotettua energiaa päivittäiseen sähkön kulutukseen. Innokkaimpia aurinkosähkön käyttäjiä löytyy nuoremmista ikäluokista. 18–44-vuotiaista 76 prosenttia olisi kiinnostunut käyttämään aurinkoenergiaa päivittäin. 

Omakotitaloissa eniten aurinkovoimaa


Tavallisen kuluttajan aurinkopaneeleilla toimiva aurinkovoimala tuottaa keskimäärin noin 4430 kWh sähköä vuodessa. Tällä sähkön määrällä voisi esimerkiksi keittää 66 450 kuppia kahvia, eli 182 kuppia päivässä, tai pestä 1 440 kertaa kahdeksan kilogramman pyykkikuorman.

– Vuonna 2021 aurinkosähköjärjestelmiä oli huomattavasti eniten käytössä omakotitaloasujilla, mutta jalansijaa aurinkoenergian tuottamisessa on otettu myös rivi- ja kerrostaloasujien joukossa, Lehtomäki kertoo.

Siihen, että aurinkosähköä käytetään enemmän myös rivi- ja kerrostalossa, on syynä lakimuutos. Aiemmin taloyhtiöt ovat voineet hyödyntää aurinkosähköä vain yhteisessä käytössä oleviin tiloihin. Vuoden 2021 alusta lähtien taloyhtiöt ovat voineet ottaa käyttöön yhteiskäyttöiset aurinkopaneelit, joiden tuotanto jyvitetään kiinteistösähkönkulutuksen jälkeen asukkaiden käyttöön. 

Jos aurinkopaneelien tuottamaa sähköä jää käyttämättä, voi ylimääräisen sähkön myydä sähköyhtiölle. Myyntiä varten aurinkosähköjärjestelmän pitää olla liitetty sähköverkkoon ja aurinkosähkön tuottaja on sopinut sähkön myyjän kanssa ylijäämäsähkön myymisestä.

Caruna ennustaa, että aurinkosähkön käyttö tulee tulevaisuudessa kasvamaan entisestään. Jo muutaman vuoden kuluttua on yhtiön mukaan myös mahdollista, että kuluttaja voi käyttää itse tuottamaansa energiaa toisessa käyttöpisteessään. Jos siis sekä oma koti että kesämökki sijaitsee Carunan verkkoalueella, pystyy toisessa tuotettua aurinkosähköä käyttämään tulevaisuudessa molemmissa paikoissa.

Kaarina-talo tuottanut aurinkoenergiaa parin vuoden ajan


Kaarina-talon katolle asennettiin joulukuussa 2018 yhteensä 384 aurinkopaneelia. Nyt aurinkosähköä on tuotettu Kaarina-talon tarpeisiin jo reilun parin vuoden ajan.

Tekninen johtaja Jyrki Haapasaari kertoo, että keskimäärin vuodessa aurinkopaneelit tuottavat noin viidesosan koko talon tarvitsemasta sähköstä, mutta tuottavuus heilahtelee vuodenajan ja eri vuosienkin mukaan.

– Vuoden 2019 toukokuussa sähköä on tullut 10,4 megawattituntia, vuoden 2020 toukokuussa 17,8 ja tänä vuonna 15,1 megawattituntia. Kuukaudessa kulutus on noin kymmenen kilowattituntia, eli kesällä sähköä saadaan myyntiinkiin. Kuitenkin esimerkiksi marras-, joulu- ja tammikuusa tuottavuus on käyntännössä lähes nolla, hän kertoo.

Muissa kaupungin omissa rakennuksissa aurinkosähköä ei tuoteta – ainakaan vielä.

– Valkeavuoren liikuntahalliin on pyydetty valmiudet aurinkopaneeleille. Eli kattorakenteet mahdollistavat niiden asentamisen sinne tulevaisuudessa, Haapasaari sanoo.