Kesänuoria jälleen töissä Kaarinassa

0
Otto Tammi ja Roope Honko.

Tänäkin keväänä Kaarinan kaupunki tarjosi 16–25-vuotiaille nuorille arvonnan tai haastattelun kautta kesätöitä kaupungin eri työyksiköistä. 83 valituksi tullutta kesänuorta tekee töitä touko-elokuun ajan kuukauden pätkissä.

He hoitavat ja puhdistavat viheralueita, avustavat kirjastoissa, auttavat laitoskeittiöissä ja vanhusten päivittäisissä asioissa, tekevät siivoustyötä esimerkiksi kouluissa ja ohjaavat alle kouluikäisten lasten toimintaa.

Tänä keväänä 16-vuotiasta Otto Tammea ja 17-vuotiasta Roope Honkoa onnisti. Heidät valittiin arvonnan kautta. Nuoret ovat olleet töissä kanta-Kaarinassa.

Kummallekin kesätyö on ensimmäinen. Työhön kuuluu roskien keräystä, liikennepuiston ja Hovirinnan uimarannan siistintää sekä Kaarinan keskustan teidenvarsien ja puistojen puhtaanapitoa.

– On ollut kivaa, varsinkin kun saa olla ulkona, Tammi sanoo.

– Ihan kivaa kun on tekemistä ja tulee oltua ulkona. Muuten olisin pääasiassa sisällä, Honko kertoo.

Molemmat aikovat laittaa kesätyöstä saatavat rahat säästöön.

– Saatan hakea ensi keväänä uudestaan kesänuoreksi, Tammi kertoo.

– Ehkä haen myös tai sitten eri paikkoihin, että saa työkokemusta laajemmin, Honko sanoo. 

Teksti ja kuva: Anna Keränen