Kaarinan kaupungin virkistysreittien kehittämisestä vastaava ympäristösuunnittelija Kukka Hammarström kertoo, että reitistöä kehitetään yhteistyössä kaupungin, Leader Varsin Hyvän ja Piikkiön Kehityksen kanssa.
Vuosina 2017–2020 toteutettiin Kaarinan, Paimion, Sauvon ja Liedon kuntien yhteinen Leader-hanke, jossa kartoitettiin alueen olemassa olevat patikointi-, pyöräily- ja melontareitit sekä tehtiin uusia reittejä ja yhdysreittejä reitistöjen välille. Reitit niputettiin yhdeksi isoksi Tammireitistöksi, jonka tunnistaa sini-valko-vihreistä merkinnöistä.
Samassa hankkeessa myös Linnavuoren reitistö sai uuden viitoituksen ja opaskyltit sekä uuden tulisijan. Tämän kesän aikana on tulossa uusi viitoitus Kehityksen kerhotalon parkkipaikalta polulle ja uudet penkit sekä tulisijan ympärille että Pohtiovuoren piston päässä olevalle taukopaikalle. Tänä vuonna alkaa myös polun pohjien kunnostus, joka jatkuu ensi vuoden puolelle.
– Lisäksi kartoitamme laavun ja huussin kunnon. Kaikkea ei tehdä kerralla, vaan pikkuhiljaa, sillä parannamme samaan aikaan myös Pyhän Katariinan polkuja, kertoo Hammarström.
Parkkipaikka laajenee
Linnavuoren suosio on kasvanut koronan myötä huimasti ja Piikkiön Kehityksen parkkipaikka Lystiläntiellä on käynyt ahtaaksi. Kehitys on juuri saanut Leader Varsin Hyvältä rahoituksen parkkipaikan laajennukseen. Hankkeen kokonaiskustannus on 5 000 euroa, josta Varsin Hyvän myöntämä tuki kattaa 75 prosenttia.
Linnavuoren laelta on komeat näkymät esimerkiksi Piikkiönlahdelle, Kuusistoon ja Turkuun. Siksi se on rautakauden lopulla toiminut puolustuspaikkana. Keväällä ja kesällä Linnavuoren huipulla voi ihailla kukkivaa kallioketoa.
Piikkiön korkein kohta löytyy Linnavuoren reitistön varrelta Pohtiovuorelta, joka kohoaa 79 metrin korkeuteen maan pinnasta. Mannerjää on sulanut alueelta noin 11 000 vuotta sitten ja Pohtiovuoren vanhimmat rantamuodostumat syntyivät jo 7 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Pohtiovuorella sijaitsee myös Piikkiön suurin hiidenkiuas.
Teksti ja kuvat: Janica Vilen