Lue maksutta Kaarina-lehden lomanumero täältä

0

Kaarina-lehden lomalehti 2021 on ilmestynyt. Sen näköisversion voi lukea maksutta täältä. Linkki on voimassa noin viikon.

Lehdestä löytyy uutisia esimerkiksi skeittiratojen puutteesta ja Kaarinan apteekkarin eläkkeelle jäämisestä sekä Vaarniemen lampaista. Lehdessä on kesäisiä vinkkejä ja lukupaketteja muun muassa ruuan tekemisestä nuotiolla ja merirosvoluolista.

Kaarina-lehti ilmestyy kerran viikossa. Lisäksi lehdellä on kerran kuussa laajalevikkisiä numeroita.

Haluatko kertoa kiinnostavan juttuvinkin tai antaa palautetta? Onnistuu esimerkiksi täältä. Mukavia lukuhetkiä!