Mielipitei: Puhdistamaton jätevesi ei kuulu Piikkiönlahteen

0

Piikkiönlahteen päätyi kesäkuussa miljoonia litroja puhdistamatonta jätevettä. Tapahtuneen syyksi ilmoitettiin Kaarinan kaupungin Piikkiön jätevesipumppaamon toimintahäiriö. Häiriö ilmeni rutiinitarkastuksessa, eikä mikään järjestelmässä hälyttänyt viasta aiemmin.

On kestämätöntä, että jätevettä saattaa valua mereen päivien, jopa viikon ajan ilman, että vikaa huomataan. Jätevesivuoto on vaaraksi ympäristölle ja jo ennestään hyvin huonokuntoiselle Saaristomerelle. Vahinkoa on verrattu peltojen koko vuoden ravinnekuormaan.

Jätevesi on luonnollisesti vaaraksi myös uimareille, joita helteiden ja kesälomakauden vuoksi on paljon liikkeellä. Tapahtuneesta kerrottiin vasta päiviä havainnon jälkeen, vaikka uimareille tieto tarvitaan heti. Uimaveden kunnosta on onneksi tiedotettu jälkeenpäin ahkerasti ja avoimesti.

Vastaavia tilanteita ei saa päästä syntymään. Kaarinan kaupungin pitää selvittää huolella ongelman juurisyyt ja korjata prosessit ja hälytysjärjestelmät kuntoon. Mahdollisen vikatilanteen tulee ilmetä heti ja varajärjestelmän käynnistyä automaattisesti.

Malla Rannikko-Laine,

valtuutettu (kok.)

Camilla Elonen,

varavaltuutettu (kok.)