Nuotiolla voi kokata mitä vain – Piikkiöläinen eräopas Mia Vieltojärvi antaa vinkkejä kesään

0
Mia Vieltojärvi on pitänyt nuotioruokakursseja eri opistoilla jo vuosia.

– Nuotiolla kokkaaminen on sellaista ronskimmanpuoleista tekemistä. Ei siinä ole niin tarkkaa resepteissä ja määrissä, eräopas Mia Vieltojärvi sanoo.

Hänen mukaansa nuotiolla voi kokata “ihan mitä vain” ja ohjeita on helppo soveltaa sen mukaan, mitä tarvikkeita retkellä sattuu olemaan mukana. Yksi kätevä ruokalaji nuotiolla kokattavaksi on erilaiset nyytit. Nyyttien sisään voi kätkeä kasviksia, mutta myös esimerkiksi lohta. Nyytit voi täyttää jo kotona valmiiksi ja nuotiolla riittää, että ne nakataan ritilän päälle kypsentymään.

– Sellainen parikymmentä minuuttia on hyvä kypsymisaika. Kasvikset saavat jäädä vähän napakoiksi. Kun grillipaikalla avaa kasvisnyytin makkarangrillaajien vieressä, niin tuoksu saa varmasti kaikki kateellisiksi, Vieltojärvi naurahtaa.

Lohi tikun nokkaan



Jos ruuanlaittopaikka on kävelymatkan päässä tai retken varrella, sopivat ruuaksi nyyttien lisäksi esimerkiksi makkaran tapaan tikussa paistettavat tuotteet.

– Makkaran lisäksi tikun päässä voi paistaa esimerkiksi lohta, kunhan muistaa pitää tikkua vähän yläviistossa, ettei kypsynyt kala putoa siitä nuotioon. Paistaa voi samaan tapaan myös lihaa, erityisesti porsaanlihasta tulee mehevä, Vieltojärvi vinkkaa.

Jos taas nuotiopaikalle pääsee autolla tai se sijaitsee oman kodin tai mökin läheisyydessä, on ruuanlaittomahdollisuudet lähes rajattomat. Tällöin Vieltojärvi tykkää kokata valurautaisella pannulla tai kattilalla.

– Kun lämmittää vaikkapa keittoa valurautaisessa padassa ja laittaa kannen päälle, keitto jatkaa kypsentymistä ja pysyy lämpimänä pitkään, vaikka padan siirtäisi sivuun, Vieltojärvi sanoo.

Retkeily kasvattaa suosiotaan



Piikkiöläinen Vieltojärvi on ammatiltaan luonto- ja eräopas. Hän pitää eri opistoilla nuotioruoka-, sekä esimerkiksi sieni- ja villiyrttikursseja. Koronavuoden hän on viettänyt Piikkiön lisäksi pitkälti pohjoisessa.

– Meillä on kakkoskoti Enontekiön Hetassa. Siellä minulla on tapana pitää “perjantailoimut”, eli kokkaan nuotiolla ja paikan päällä on ollut mukana esimerkiksi turisteja kokkaamassa, korona-aikana tosin pääasiassa suomalaisia, Vieltojärvi kertoo.

Nuotioruokakursseja hän on järjestänyt pohjoisesta käsin verkko-opintoina.

– Osallistujat ovat saaneet listan tarvikkeista pari päivää aikaisemmin ja he ovat kokanneet omassa grillipaikassaan tai nuotiolla samalla kun minä kokkaan omassa kodassa ja olemme videoyhteydessä, Vieltojärvi kertoo.

Vieltojärvi kertoo, että retkeilyn suosio on ollut kasvussa koko ajan. Erityisesti korona-aikana luonnossa liikkuminen ja lähimatkailu on ollut suosittua ja tätä myötä myös nuotiokokkailu.

– Olen pitänyt kursseja kymmenisen vuotta ja aivan aluksi osallistujat olivat pääosin iäkkäitä, mutta nyt on kaikenikäisiä ja paljon nuoriakin on tullut mukaan, Vieltojärvi kertoo.

Vinkkejä nuotioruokiin:

Helppo sienikeitto syntyy valmiista sienikeittopohjasta, johon lisätään itse nuotiolla paistettuja sieniä sekä kermaa

Kasvisnyyttien täytteeksi voi laittaa mitä vain ja nyytit voi täyttää jo kotona. Lisää kasvisten joukkoon mausteita ja voita tai tuorejuustoa. Kääri ensin leivinpaperiin ja sen jälkeen folioon, niin kasvikset eivät tartu nyyttiin kiinni.

Lohta tai porsaanlihaa voi paistaa tikun nokassa makkaran tapaan.

Munajuusto on nuotiolla paistettuna herkullista jälkiruokaa.