Saarten Kaarina: Jauhosaaressa kulki ennen kunnanraja

0
Jauhosaari näkyy kuvassa Harvaluodon sillan alta. Venettä ohjaa Jyri Alhonen.

Vesi pärskyy. Navakka tuuli on vetänyt Hiirsalmen merenpintaa vihaisen oloiseksi. Aurinko pilkottelee pilvien välistä.

Ajamme Busterilla Harvaluodon sillan ali kohti Jauhosaarta: suurinta Kaarinaan kuuluvaa saarta, johon ei vie autotietä.

Aiemmin Kaarinan ja Piikkiön kunnanraja kulki tämän pitkänmallisen saaren puolessavälissä. Puolet saaresta kuului Kaarinalle ja puolet silloiselle Piikkiölle.

– 16-vuotiaana soudin tänne tansseihin, kertoo Busterin kokassa istuva Kaarinan Oppaiden puheenjohtaja Tuukka Alhonen. Hän asui silloin ja asuu edelleenkin Kuusistossa.

Piikkiön Kehitys oli vuokrannut vuonna 1947 Jauhosaaren Piikkiön päästä alueen, jossa alettiin pitää leirejä. Yhdistys rakensi paikalle myös tanssilavan, jossa pidettiin juhannuksena juhlia.

Juhannusjuhlista tuli nopeasti merkittäviä. Parhaimmillaan väkeä oli viisituhatta ja soittamassa oli Suomen muusikkojen kovinta kärkeä, Tapio Rautavaaraa, Toivo Kärkeä ja Annikki Tähteä.

Suosio kuitenkin katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Tanssilavoja ilmaantui kaikkialle ja lipputulojen määrä romahti. Viimeiset juhannusjuhlat pidettiin vuonna 1959.

Piikkiön Kehitys purki vuokrasopimuksen maanomistajan kanssa, ja lava purettiin pois. Laudoista rakennettiin kesämökki.

Jauhosaari kuului Kuusiston kartanolle

Ohitamme Jauhosaaren itäpään eli Piikkiön pään, jossa tanssilava aikoinaan oli. Nyt paikalla on niin paljon mökkejä, että maihinnousua ei kannata yrittää.

Isännänviirit liehuvat lipputangossa useassa rannassa.

Kierrämme veneellä Jauhosaarta sen pohjoispuolelta. Näkyy metsää ja jokunen sammaleinen kallio, mutta kallioiden yhteydessä on mökkejä, metsän ja meren välissä ruovikkoa. Lisää ruovikkoa. Ruovikkoa ruovikon perään. Paksu ja vastaansanomaton ruovikkomuuri tuntuu ympäröivän koko saaren. Mistä retkeilijä oikein pääsee nousemaan Jauhosaareen?

– Ei mistään. Täällä ei oikein pääse maihin, jos ei mene toisten rantaan, toteaa Busteria ohjaava Jyri Alhonen, Tuukan poika, joka asuu Harvaluodossa.

Kartan mukaan ohitamme vanhan kunnanrajan. Se oli ilmaantunut Jauhosaareen 1700-luvulla. Vastaperustetulle Kuusiston pitäjälle meni saaren länsipää, Piikkiön pitäjälle itäpää.

Aiemmin Kuusiston osuus oli kuulunut Kuusiston kartanolle. Kartano oli Turun linnan latokartano, ja Jauhosaaresta vietiin Turun linnaan viljaa ja voita veroina.

Vuonna 1918 Kuusiston kartano eli käytännössä valtio myi suuren osan Kuusiston puoleisesta Jauhosaaresta kuusistolaiselle torpparille Renforssille. Hän otti saaren maanviljelystä hoitaakseen. Hänen lapsenlapsensa asuu nykyään Piikkiössä, ja Tuukka Alhonen on päässyt jututtamaan häntä. Lapsenlapsi asui perheensä kanssa vakituisesti Jauhosaaressa. He viljelivät siellä 1970-luvulle saakka mutta muuttivat pojan koulunkäynnin vuoksi mantereelle.

Kuusiston puolen maita myytiin vuonna 1918 myös Lahti-nimiselle miehelle, joka rakensi saaren länsipäähän huvilan.

Piikkiön puoleinen osuus kuului piikkiöläisen Finbyn talon maihin. Sen peri 1940-luvulla Vilho Kalliovaara.

– Kalliovaaran pojilla oli muuten Kuusistossa saranatehdas, siinä rakennuksessa, missä B. Virtanen on nyt, huomauttaa Alhonen.

Metsää, niittyjä ja paarmoja

Jyri Alhonen ohjaa veneen kapealle, umpeen kasvamassa olevalle väylälle. Se vie ruovikon läpi Jauhosaareen. Maissa odottaa pieni ponttonilaituri ja soutuvene.

– Emme tiedä, kenen tämä ranta on. Katsotaan, tuleeko haulikkomyrsky vastaan, Tuukka Alhonen virnistää.

Vene kolahtaa laituriin. Alhonen kömpii maihin.

Metsäiseltä ja rehevältä näyttää. Joku on ajanut rantaan reittejä. Näkyy vajoja ja ruohonleikkureita. Huhuilen, mutta paikalla ei vaikuta olevan ketään.

Pian vastaan tulee vanha huonokuntoinen navetta ja hiljattain niitettyjä niittyjä. Vastaranta pilkottelee kauempana puiden välistä. Vihaiset paarmat pommittavat meitä.

Yhtäkkiä navetan luona näkyy ihminen. Kierrämme kärrypolkuja pitkin navetalle. Pihalle ilmaantuu kaksi miestä.

He eivät närkästy Kaarina-lehden yllätysvierailusta vaan vaikuttavat ilahtuneilta. Vanhempi mies osoittautuu Aarno Vellamoksi, joka tuli vävyksi Renforssin sukuun. Nuorempi on Aarnon poika Janne Vellamo.

– Meillä kävi tuuri, osuimme juuri oikeaan rantaan, Tuukka Alhonen iloitsee.

Tosin ranta, jossa veneemme on, osoittautuu naapurin omistamaksi.

– Ei se haittaa, meilläkin on siellä vene, Janne naurahtaa.

Jauhosaaren omistus on kuin ”maahan tiputettu posliinimuki”, kuvailee Aarno. Maat on vuosikymmenien aikana pirstottu useiksi tonteiksi.

Kuusiston puoleisessa Jauhosaaressa mökkeilee enimmäkseen Lahden ja Renforssien sukua, miehet kertovat. Sen sijaan Piikkiön puolella mökkitontit on myyty pääasiassa ulkopuolisille.

Pellot viljelyksessä viimeksi 15 vuotta sitten

Renforssin vuonna 1918 rakentama päärakennus on yhä olemassa, ja Aarne Vellamo vie katsomaan sitä.

Rakennus ei enää ole asuinkunnossa. Sisältä löytyy peilipiironkia, pitsiverhot ikkunasta ja kangaspuut, mutta niiden seassa on perämoottoreita, moottorisahaa, verkkoja ja romua.

Miehet kertovat, että torppaa käytetään nykyään lähinnä verkkovarastona. He majailevat mökissä saaren etelälaidalla.

Romua on ylipäätään paljon, ulkona ja vajoissa: vanhoja traktoreita, veneitä, puimureita, viljalajittelijoita.

– Romua kertyy, mutta sitä on hankala saada saaresta pois. Eivätkä ne edes pala, jos tulee tulipalo, veistää Aarno.

Hän on 88-vuotias ja teki työuransa kalastajana ja maanviljelijänä. Edelleenkin hän kalastaa talvet. Eilen hän niitti tilan niityt.

Viljellä ei enää kannata, mutta jos pellot pitää kesannolla ja niittää ne, saa maataloustukia. Viimeksi viljaa viljeltiin 15 vuotta sitten.

Aikoinaan Vellamoiden navetassa oli kuusi lehmää, kaksi hevosta ja 400 kanaa, mutta eläimet lähtivät jo 1970-luvulla.

Paarma laskeutuu tutkimaan kameraa.

Ruovikko on uusi tulokas

Jatkamme matkaa ja palaamme veneelle. Ajamme pois kaislikosta ja suuntaamme Kaitvedelle kohti saaren länsipäätä, Pohjanokkaa.

Matkalla näkyy uponneen veneen kokka. Kaukana pilkottaa Kirjalansalmen silta.

Pohjanokassa on Lahden vuonna 1918 rakentama huvila, joka on Tuukka Alhosen mukaan nykyään hänen lapsenlapsellaan. Nousemme laiturissa maihin ja käymme koputtamassa, mutta ketään ei näy. Keltainen pitsihuvila on kaunis ja huolella hoidettu.

Lähdemme pois ja kierrämme veneellä Jauhosaaren länsipään eli Pohjanokan ja Takanokan ohi saaren etelälaidalle. Vesi tyyntyy.

Ruovikkoa on tälläkin puolella valtavia määriä. Aarno Vellamo oli kertonut, että aiemmin niitä ei Jauhosaaressa juuri ollut, sillä lehmät söivät ne. Enää lehmiä ei ole, joten ruovikko leviää leviämistään.

Mökkirannat katkaisevat harvakseltaan ruovikon Kuusiston puoleisessa Jauhosaaressa. Vellamoiden navetta näkyy nyt tältä puolen saarta. Ohitamme Aarnon niittämät niityt ja sitten kunnanrajan.

Muutama joutsen uiskentelee. Mökkejä on Piikkiön puolella vieri vieressä.

Monessa mökissä on aurinkopaneelit. Pihoilla on mönkijää ja muita isoja koneita. Kaivinkonekin näkyy.

Ohitamme jälleen saaren itäpään, jossa tanssilava oli, ja lähdemme kotimatkalle.

Tuukka Alhosella ei ole tarkkaa tietoa, missä tanssilava tarkalleen sijaitsi.

– Mantereen puolella Munsteentien kohdalla oli lipunmyynti. Aluksi tanssijoita vietiin saareen Vega-laivalla. Myöhemmin Piikkiön Kehitys vei tanssijoita lautalla yli, Alhonen tietää.

Kehityksen historiikin mukaan ensimmäisten juhannustanssien menestys tuli yllätyksenä. Sodan loputtua ja tanssikiellon kumoamisen jälkeen tansseista oli innostuttu koko Suomessa. Lavaa suurennettiin vuosi vuodelta, menestys vain kasvoi ja talkootöitä tehtiin valtavia määriä.

Paikalla oli muun muassa kokko ja ilotulituksia. Vuoden 1953 juhannusjuhliin valmisteltiin jopa lentokoneen vuokraamista yleisölennätyksiä varten, mutta siitä ajatuksesta luovuttiin.