Leiriläisten ja ohjaajien telttoja pystytettiin mäkeen yli kolmekymmentä, jolloin kaikki sopivat tasaiset kohdat täyttyivät. Helteiseen säähän oltiin varauduttu lisäämällä vesikanistereita, joista leiriläiset voivat täydentää vesipullojaan. Suojaa auringolta antoi myös keittokatos, jossa ruokailun lisäksi askarreltiin innokkaasti leiriviikon aikana.
Nuorista ohjaajista koostui kolme ryhmää, jotka hienosti hoitivat tehtävänsä, kuten pöytien pyyhkimisen, ruokailuun tulijoiden käsien desinfioinnin, herätyksen, leikittämisen, leiriolympialaisten toimitsijatehtävät. Vaikka lounaat ja päivälliset tuotiin Kavalton tilalta, riitti keittiöhenkilökunnalla kiirettä aamupuuron, lettujen, salaattien, leipien ja pullien teossa.
Leirin ohjelmarunko on vuosikymmenten aikana muovautunut kokonaisuudeksi, joka tänäkin vuonna kiinnosti yli 60 lasta. Yli 30 uutta leiriläistä sai tiistain leirikasteessa oman leirinimensä.
Leiriolympialaisten lajeina oli humalajuoksu, saappaanheitto, tikanheitto, tarkkuuskävely, tarkkuusheitto, tulitikun heitto ja Kim-leikki. Leirin päätteeksi palkittiin kolme parasta neljässä eri sarjassa.
Vierailijoina tänä vuonna oli leiriläisten keskuudessa suurta kiinnostusta herättänyt karatevalmentaja Kai Keinänen ja hänen valmennettaviensa lajiesittely. Juuri ja juuri olympiapaikkaa ilman jäänyt Titta Keinänen kahden harjoittelukumppaninsa kanssa esitteli taitojaan. Leiriläisetkin saivat harjoitella perustaitoja.
Toinen mielenkiintoinen vierailu oli Turku Trojans -seuran amerikkalaisen jalkapallon lajiesittely, jossa leiriläiset kokeilivat pallon käsittelyä ja pääsivät pelaamaankin. Vaijeriliuku Kavalton tilalla oli aina yhtä huikea kokemus!
Helteinen sää sai kehittämään uuden toimintamuodon, vesiliukumäen. Alun perin pressun päällä nurmikolla liu’uttiin leirikasteen yhteydessä. Joidenkin vauhti riitti nurmikolle asti! Liukumäki korvasi uimisen, jonka esti etenkin loppuviikolla huonolaatuinen uimavesi.
Leiriläiset myös diskoilivat, ja samalla kilpailtiin limboilussa ja vanteen pyörityksessä sekä pelattiin rulettia ja nopanheittoa.
Viiden päivän yhdessäolo päättyi, ja enää on 51 viikkoa seuraavaan kertaan!
Pirjo Ailanto