Etäopetuksen jättämiä aukkoja korvataan yksityisopetuksella: Monet abit hankkivat Piispanristillä itselleen viimeisen voitelun yo-kirjoituksiin

0
Lassi Otakari on auttanut vuosien varrella monia abeja pääsemään arvosanatavoitteeseensa.

Lassi Otakari on pyörittänyt Lassin tunnit -yksityisopetusyritystä vuodesta 1980. Viime aikoina asiakkaita on riittänyt enemmän kuin yleensä.

Etäopetus on jättänyt monien oppimissuorituksiin aukkoja, joita korjataan yksityisopetuksella. Otakari sanoo, että kaikki oppilaat eivät pysty sisäistämään tietoa yhtä tehokkaasti etänä. Tämä on osoittautunut hankalaksi erityisesti, jos oppilaalla on keskittymisvaikeuksia.

Toinen syy siihen, että Otakarilla on riittänyt asiakkaita, on korkeakoulujen todistusvalintauudistus. Nykyisin vähintään 60% hakijoista saa paikan suoraan yo-todistuksen perusteella. Matematiikan painoarvo todistusvalinnassa on noussut. Otakarin mukaan tämä ei ole aiheuttanut suurta muutosta matematiikan yo-valmennukseen, mutta yllättäen uudistuksen jälkeen ruotsiin on haettu enemmän valmennusta.

Myös yritykset ostavat

– Oppilaita hakeutuu yksityisopetukseen ja yo-valmennukseen erilaisista syistä. Joillain on tavoitteena päästä läpi yo-kokeesta, kun taas toisella on tavoitteena Laudatur. En voi kuitenkaan luvata kenellekään L:llää, Lassi Otakari kertoo.

Otakari on vuosien varrella auttanut monia erilaisia opiskelijoita. Hän muistaa yliopisto-opiskelijan, jolla jäi puuttumaan englannin kurssin suoritus. Yhdessä tartuttiin haasteeseen. Otakari kävi kurssimateriaalin läpi, ja oppilaan kanssa keskityttiin vain olennaiseen. Opiskelija valmistui lopulta ekonomiksi.

Työelämän muutoskin näkyy opetuksessa. Tänä päivänä myös yritykset ostavat avainhenkilöilleen kielikursseja.

Turusta Kaarinaan

Lassin tunnit toimi pitkään Turun keskustassa mutta on siirtänyt toimipisteensä Kaarinaan Piispanristille. Lassi Otakarin mukaan Kaarinassa on hyvät edellytykset valmennuskurssien pitämiselle.

– Suurin syy muuttamiselle oli oppilaiden parkkipaikkojen puute Turussa, Otakari kertoo.

Pahimmassa tapauksessa opiskelijat joutuivat lähtemään kesken tunnin lisäämään kolikoita parkkiautomaattiin. Piispanristin toimipisteen läheisyydessä on runsaasti ilmaisia parkkipaikkoja ja hyvät bussiyhteydet eri suunnista tuleville.

Opetusta kotonakin

Jotkin pääkaupunkiseudulla toimivat yo-valmennusyritykset järjestävät perinteisten ainekohtaisten valmennuskurssien lisäksi opiskelutekniikkakursseja. Lassi Otakari kertoo, ettei heillä varsinaisesti ole vastaavaa kurssia, mutta pääsykokeisiin valmentavissa kursseissa materiaali pilkotaan pienempiin osiin ja siitä kaivetaan turhat asiat pois.

Vaikka Lassin tunnit toimii Kaarinassa, on hän järjestänyt kursseja myös eri puolilla Suomea. Lassi Otakari kertoo menevänsä pitämään yksityistunteja myös maaseudulle. Silloin opetus järjestetään esimerkiksi kotioloissa intensiiviopetuksena.

Eriarvoistavuus?

Yksityisen sektorin tarjoamaa yo-valmennusta kritisoidaan eriarvoistamisesta. Suomessa koulutus on ilmaista, mutta yksityisopetus on mahdollista vain niille, jotka pystyvät itse maksamaan sen kulut. Varakkaammilla perheillä on siten enemmän mahdollisuuksia tukea lapsensa koulumenestystä.

Lassi Otakari lähettää kaikille abeille lukuintoa kirjoituksia varten. Hän huomauttaa, että monet aloittavat kirjoituksiin lukemisen vasta samaan aikaan, kun koulut alkavat. Lassi muistuttaa abeja siitä, että vielä on hyvin aikaa valmistautua ja hioa omaa suoritusta.

Fakta

 

Lassin tunnit

  • Kaarinassa toimiva yritys, joka tarjoaa yksityisopetusta ja tukiopetusta.
  • Suurin osa asiakkaista on lukiolaisia, mutta yksityisopetusta järjestetään myös peruskoululaisille, yliopisto-opiskelijoille ja aikuiskoulutuksena.
  • Lassin tunnit tarjoaa yksityisopetusta englannissa, ruotsissa, äidinkielessä, saksassa, espanjassa, matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa.
  • Kaikissa edellä mainituissa aineissa (espanjaa lukuun ottamatta) järjestetään myös abikursseja ja viimeisiä voiteluita. Abikursseissa on opetusta 20–45 oppituntia, viimeisessä voitelussa 10–15 oppituntia mahdollisimman lähellä varsinaista kirjoituspäivää.

    Teksti ja kuvat Laura Peltonen