Kaarina aikoo periä asiakasmaksuja päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumispalveluista

0
Arkistokuva.

Kaarinan sosiaali- ja terveyslautakunta päättää ensi viikolla, alkaako kaupunki periä asiakasmaksuja mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalveluista.

Tähän mennessä asumispalveluissa ei ole ollut asiakasmaksuja, koska asiakasmäärä on pieni ja käytännössä lähes kaikille jouduttaisiin tekemään maksuvapautuspäätöksiä, jotka vievät paljon aikaa sosiaalityöntekijöiden työpanoksesta.

Kaarinassa runsas viisikymmentä henkilöä asuu mielenterveys- tai päihdesyiden vuoksi tuetussa asunnossa tai asuntolassa.

Asukkaat ovat tähän mennessä maksaneet omin päin sekä vuokransa että esimerkiksi ateria- ja muut tukipalvelut. Uuden asiakasmaksulain mukaan palveluntuottaja ei kuitenkaan saa enää laskuttaa ateria- ja muita tukipalveluita suoraan asiakkaalta, vaan laskutus on kunnan vastuulla. Ratkaisuksi Kaarinassa ollaan ottamassa kaikille asiakkaille yhtenäiset asiakasmaksut.

Vuokransa asiakas maksaa vanhaan tapaan suoraan vuokranantajalle. Sosiaaliohjaus pysyy edelleenkin asiakkaille maksuttomana, eikä asiakkalta peritä päällekkäin muita sosiaalihuollon avohoidon palvelumaksuja, kuten kotihoidon maksua.

Asiakasmaksut määräytyvät henkilön tulojen, perheen koon ja tarvitun palvelumäärän mukaan. Esimerkiksi yksin asuvalla henkilöllä, joka tarvitsee asumispalveluita 20 tuntia kuussa ja jonka bruttotulot ovat 900 euroa, asiakasmaksu on kuukaudessa jatkossa 81 euroa. Tuloina ei huomioida esimerkiksi toimeentulotukea tai asumistukea.

Lisäksi tuloista vähennetään lääkekustannukset. Asiakkaiden lääkkeiden laskutus aiotaan ohjata suoraan Kaarinan kaupungille, jotta asiakasmaksupäätöksiä ei tarvitse jatkuvasti korjata takautuvasti.

Muutosten on tarkoitus astua saman tien voimaan.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of