Kaarinan koronaepidemia yhä paha – Rokotukset siirtyvät syyskuussa vanhaan virastotaloon

0
Tiedossa olleet uudet koronatapaukset Kaarina-lehden julkaisupäivinä.

Kaarinan koronatartuntojen rajuin kasvu on taittunut, mutta uusia tartuntoja on yhä enemmän eikä epidemia ota laantuakseen. Viikon takaisen Kaarina-lehden jälkeen uusia koronatapauksia ilmaantui 36.

– Monissa näistä tapauksista on juhlia ja sosiaalista yhdessäoloa takana, kertoo Kaarinan johtava ylilääkäri Antti Sandén .

– Kovin vakavia nämä taudinkuvat eivät onneksi ole olleet. Joillakin oireilu on pitkittynyt.

Koriston päiväkodissa todettiin viime viikolla yksi koronavirustartunta. Päiväkodissa altistui 15 henkilöä.

Yhteensä Kaarinassa on THL:n mukaan ollut 644 koronatapausta koko epidemian aikana.

Terveyskeskuksen puhelinvaihteet ovat olleet hyvin ruuhkaiset.

– Koronanäytteenottoa on tosi paljon. Se syö nyt paljon henkilökuntaa ja vaikuttaa muuhun toimintaan, harmittelee Sandén.

Viikonloppuna koronarokotukseen

Perusterveiden 12–15-vuotiaiden koronarokotukset alkoivat Kaarinassa maanantaina ja jatkuvat myöhemmin kouluissa. Lisäksi tälle ikäryhmälle järjestetään pop up -rokotuksia tulevana viikonloppuna.

Myös rokotuspaku kiertää Kaarinassa. Ainoastaan opiskelijoille tarkoitettu kierros alkaa Livian Tuorlan toimipisteestä tämän viikon torstaina. Ensi viikon torstaina koronapakun löytää Kaarinan lukiolta, sitä seuraavalla viikolla Livian Kaarinan keskustan toimipisteeltä.

Lisäksi Kaarinan kirkolla jatkuvat elokuun ajan pop up -rokotukset kaikille yli 12-vuotiaille joka keskiviikko.

Syyskuussa Kaarinan kirkko palaa takaisin seurakunnan käyttöön. Rokotuksia ryhdytään antamaan Oskarintalossa eli vanhassa virastotalossa.

Kaarinassa on THL:n mukaan ensimmäisen rokoteannoksen saanut 68% prosenttia väestöstä, toisen annoksen 41%.

Turussa huono tilanne

Kaarinan ilmaantuvuusluku eli tautitapausten määrä suhteessa asukaslukuun on viimeisen kahden viikon keskiarvon mukaan 171. Luku on noussut entisestään: viikko sitten ilmaantuvuusluku oli 124.

Kaarinassa on tartuntoja kuitenkin asukasta kohti vain vajaa puolet siitä mitä Turussa, jossa ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 259.

Kaarinan naapurikunnista Liedossa tilanne on parantunut aiemmasta. Siellä ilmaantuvuusluku on laskenut 110:een. Paimiossa ilmaantuvuusluku on laskenut 83:een. Paraisilla ilmaantuvuusluku nousi 59:een.

Eniten koronavirusta liikkuu maakunnassa nyt Taivassalossa (610), Vehmaalla (480) ja Pyhärannassa (299).

Rokotuspaku opiskelijoille Tuorlassa 12.8. kello 9–16.30. Pop up -rokotuksia Kaarinan kirkolla 12–15-vuotiaille 14.–15.8. kello 9–16. Lisäksi Kaarinan kirkolla elokuussa pop up -rokotuksia joka keskiviikko kello 9–17.