Kalevi Pirttijärven kolumni: Suopursu kukkii, rahkasammal aava rannaton…

0

Tuulahdus lapsuudesta tuli mieleeni kuullessani Matti Louhivuoren tulkinnan ikivihreästä iskelmästä. Kuten jatkosta selviää, antoihan se kotineva muutakin kuin tuoksua ”mi huumaa sekä hurmaa”.

Nyt ei olla missään Soir de Paris -tunnelmassa. Se parfyymi tuoksahti paljon, paljon myöhemmin.

Lapsuuskotini lähellä sijaitsi isohko neva, jonka pääartikkelit olivat lakat ja karpalot. Ilmassa leijuva suopursun tuoksu ilmoitti kevään saapuneen suolle. Tietenkin siellä vierailivat komeat kurjet. Turvetta ei sieltä hyödynnetty, mutta muistini mukaan rapaa kaivettiin nevalta kasvimaan lannoitteeksi.

Vaan sen nevan kohtaloksi muodostui silloin muotiin tullut metsäojitus. Suo kuivui ja pelloksi siitä hyödynnettiin vain murto-osa. Raiskaus oli täydellinen ja lopputulos plus-nolla.

Seuraavana keväänä oli siirtomaan penkat täynnä kukkia ja satoakin tuli, mutta se oli ohimenevä reaktio. Kerkesin jo iloitsemaan, kun ojassa kävelevän kurjen pää ei ollut niin pelottavan korkealla. Seuraavana keväänä täydentyi hävitys ja maisema oli täysin kuollut. Oli vain autius ja tyhjyys.

Muistan, kun kurjet eivät enää laskeutuneet. Yli lentäessään ne ääntelivät, kuin itkien. Eikä se itku kaukana ollut pikku pojaltakaan. Monelle kurjelle se oli tuhottu lapsuuden koti ja minulta pois otettu luonnon oppikirja.

Heräsi varmaan kysymys. Miksi ihminen kääntyy luontoa vastaan? Tehden Luojan hänelle antamasta köyhän paratiisista kuolleen maiseman. Pienelle pojalle se oli yhden opettavan leikkikentän menettäminen. Siellä vain käärmeet lisääntyivät ja varttuneet sanoivat sitä Pirun pelloksi.

Nyt olen sivusta seurannut keskustelua turpeen tuotannosta ja ajatellut, olisiko se ollut parempi ratkaisu meidänkin nevalle. Onhan turve (ainakin Ruotsissa) uusiutuva luonnonvara. Halvassa korvaavassa tuontitavarassa on se huono puoli, että myyjän markkinat nostavat heti hintaa, kun huomataan monopoliasema. Kauppamies se on veli venäläinenkin.

Esimerkkinähän se on meidän pääkaupunkikin, joka lämpiää puhtaalla halvalla kivihii-

lellä.

Mikään ei koskaan muutu, ellei kukaan uskalla esittää muutoksia. Mitähän, jos kiellettäisiin mustan makkaran myynti ennen kuin huomataan, että sekin on rasismia? Minä ennakoisin sen niin, että söisin mustaa makkaraa korkeintaan kerran kuussa. Tarkempaa aikaa en voi antaa, sillä matka sinne on varsin pitkä eikä Fölin kalustokaan ole vielä ajan tasalla.

Utopistinen ajattelu on maailman suurin leikkikenttä. Tosikko ei sitä koskaan saavuta. Korkeimman armosta tässä vielä ajatellaan, ei omasta taidosta.

Kalevi Pirttijärvi

Monien merien matkaaja

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of