
Koriston päiväkodissa todettiin viime viikolla yksi koronavirustartunta, tiedotti kaupunki maanantaina koronatiedotteessaan. Päiväkodissa altistui 15 henkilöä.
Muissa kaupungin yksiköissä tartuntoja ei ollut käynyt ilmi.
Kaarinan ilmaantuvuusluku eli tautitapausten määrä suhteessa asukaslukuun on viimeisen kahden viikon keskiarvon mukaan noussut entisestään. Kaksi viikkoa sitten ilmaantuvuusluku oli THL:n mukaan 44, viikko sitten 112 ja nyt 171.
12–15-vuotiaiden koronarokotukset ovat alkaneet Kaarinassa tänään maanantaina. Heitä rokotetaan tänään ja tiistaina ajanvarauksella Kaarinan kirkolla. Aika tulee varata ensisijaisesti verkossa.
Lisäksi 12–15-vuotiaille järjestetään pop up -rokotuksia tulevana viikonloppuna 14.–15.8. kello 9–16. Myöhemmin koronarokotukset jatkuvat kouluissa.
Alaikäinen voi itse päättää rokottamisesta, jos rokotteen antava terveydenhuollon ammattilainen arvioi, että lapsi tai nuori ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään rokotuksestaan.
Myös rokotuspaku kiertää Kaarinassa. Opiskelijoille tarkoitettu kierros alkaa Livian Tuorlan toimipisteestä tämän viikon torstaina eli 12.8. Ensi viikon torstaina koronapakun löytää Kaarinan lukiolta, sitä seuraavalla viikolla Livian Kaarinan keskustan toimipisteeltä.
Koronapaku on Tuorlassa torstaina kello 9–16.30. Lisäksi Kaarinan kirkolla jatkuvat elokuun ajan pop up -rokotukset joka keskiviikko kello 9–17.
Artikkelia muutettu 9.8. kello 13.52. Korjattu kuvatekstistä virheellinen tieto pop up -rokotusten ajankohdasta.