Tuorlan liikuteltava planetaario tuo tähtitaivaan vaikka liikuntasaliin

0
Ilmalla täytettävän planetaarion pystyttäminen vaatii tilaa pienen liikuntasalin verran. Sisälle mahtuu kerralla 50-60 ihmistä.

Avaruuspuisto Väisälään on hankittu liikuteltava planetaario. Hankinta mahdollistaa planetaarioelämysten tarjoamisen ympäri Suomea.

Liikuteltava planetaario on Peetu Sillanpään mukaan tilattu jo esimerkiksi koululaisvierailulle Iisalmeen, mikäli koronatilanne vierailun vain sallii.

– Koulut ja oppilaat ovat pääkohderyhmämme. Tuorlan observatoriossa vierailee vuosittain oppilaita alakouluikäisistä lukiolaisiin tutustumassa tähtitieteeseen. Pitkien välimatkojen ja korkeiden kuljetuskustannusten takia vierailut eivät ole olleet kuitenkaan kaikille koululaisille mahdollisia, Sillanpää selittää.

Idea liikuteltavasta planetaariosta lähti alun perin matkamessuista. Messujen saaristo-osastolle kaivattiin hätkähdyttävää vetonaulaa. Kaarinan Kehityksen toimitusjohtaja Niina Sjöholm innostui ajatuksesta: mikä voisikaan olla pysäyttävämpi kokemus kuin katsojan ylle levittäytyvä tähtitaivas?

– Jos vertaa kokemusta elokuvanäytökseen, niin elokuvateatterissa yleisö katsoo screeniä salin etuosassa. Planetaariossa koko katsojan näkökenttä on kuvaa, Peetu Sillanpää vertaa.

– Planetaarionäytös on tehokas tapa saada lapset ja nuoret miettimään, mitä yläilmoissa on. Jos oppilailta kysyy heti esityksen jälkeen, kuinka moni aikoo ruveta isona tähtitieteilijäksi, aika monta kättä nousee pystyyn, Aimo Sillanpää naurahtaa.

Sjöholmin avustuksella planetaariohankintaan saatiin tukea Turun seudun kehittämiskeskukselta.

Tähtitiedettä ja sademetsiä



Suunnitelmissa on, että liikuteltavaan planetaarioon pääsisi tutustumaan matkamessujen lisäksi muissakin tapahtumissa, esimerkiksi kirjamessuilla.

Aika näyttää, voisiko liikuteltavaa planetaariota hyödyntää esimerkiksi yritystilaisuuksissa, Sillanpää toteaa.

Suurin rajoittava tekijä on koko. Ilmalla täytettävän planetaarion pystyttäminen vaatii tilaa pienen liikuntasalin verran. Kupu on halkaisijaltaan seitsemän metriä pitkä ja korkeutta on lähes viisi metriä. Sisälle mahtuu kerralla 50–60 ihmistä.

Peetu Sillanpää visioi, että hankittu laitteisto sopisi muidenkin kuin tähtitiedeaiheisten elokuvien näyttämiseen.

– Miltäköhän näyttäisivät esimerkiksi Borneon sademetsät kupoliin heijastettuna? Tietysti pääpointti Tuorlassa on tähtitiede, mutta ei ole poissuljettua, että näyttäisimme muitakin tiede-elokuvia, Sillanpäät pohtivat.

Korona-aikana hiljaista



Koronapandemian takia Tuorlan observatorionmäellä on ollut viime vuosina hiljaista. Alue rakennuksineen siirtyi Suomen yliopistokiinteistöt Oy:ltä yksityisomistukseen keväällä 2020. Sen jälkeen Tuorlan planetaariossa ei olla pystytty poikkeusolojen takia järjestämään ensimmäistäkään yleisönäytöstä tai avointen ovien tapahtumaa.

Avaruuspuistossa on Peetu Sillanpään mukaan käytetty hiljainen aika toiminnan kehittämiseen. Vanhoja rakennuksia on kunnostettu ja niiden yhteyteen on tekeillä opaskyltit, joissa kerrotaan rakennusten historiasta ja käyttötarkoituksesta.

Syksyn aikana observatorion ympäristöä on tarkoitus kohentaa Livian opiskelijoiden johdolla. Observatorionmäki on Aimo Sillanpään mukaan päässyt vuosien saatossa pahasti pusikoitumaan. Opiskelijoiden suunnitelmana on kunnostaa mäestä viihtyisä, puistomainen alue, jonne ihmiset voivat tulla ulkoilemaan ja oleskelemaan.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of