Uusi viheraluepäällikkö ei ottanutkaan virkaa vastaan

0

Kaarinan kaupungilla ei ole toukokuun alun jälkeen ollut viheraluepäällikköä, ja nyt viran täyttö on siirtynyt jälleen. Tekninen lautakunta valitsi kyllä kesäkuussa Kaarinan uudeksi viheraluepäälliköksi Matti Nikoskelaisen , mutta hän ilmoitti, että ei otakaan virkaa vastaan.

Varasijalle ei ollut valittu ketään. Vaihtoehtoina Kaarinalla on valita työhön joku muu virkaa hakeneista, jatkaa hakuaikaa tai keskeyttää virantäyttö.

Virkaa oli hakenut 11 henkilöä, joista viisi oli kutsuttu työpaikkahaastatteluun.

Viheraluepäällikkö vastaa sekä liikunta- että viherpalveluista. Hänellä on 35 vakituista alaista, joihin kuuluvat esimerkiksi liikuntapäällikkö, viheraluemestari ja suunnitteluhortonomi. Kasvukaudella työntekijöitä on 65.

Tekninen lautakunta teki päätöksen virantäytöstä tiistaina Kaarina-lehden mentyä jo painoon.