Valkeavuoren koululle saadaan välituntikatoksia ja hiekkatekonurmi

0
Valkeavuoren koulukampusta. Kuva toukokuun lopusta.

Valkeavuoren koulun pihat ovat olleet ankeat ja tilapäiset uutta koulua odotellessa. Uuden koulun valmistuminen lykkääntyi keväällä taas eteenpäin, kun kilpailutus keskeytettiin eturistiriidan vuoksi.

Arvion mukaan uusi koulu tulee käyttöön aikaisintaan neljän vuoden kuluttua. Kaupunginhallitus päätti, että pihojen kanssa ei odotella siihen saakka. Moni kaarinalaislapsi joutuu opiskelemaan väistötiloissa koko peruskoulunsa, eivätkä piha-alueet Valkeavuoressa kannusta ulkoilemaan.

Yläkoululaisille rakennetaan Valkeavuoreen noin 150 neliömetrin välituntikatos, jotta ulos pääsisi sateellakin. Katosten hinnaksi arvioitiin 50 000 euroa. Koulussa ei ole tiloja kuivattaa vaatteita.

Kivituhkapintaiselle kentälle, joka rakennettiin pari vuotta sitten Saaristotien lähelle, tehdään hiekkatekonurmi. Sen voi jäädyttää talvella. Kentälle havitellaan lisäksi valaistusta ja aitaa, ja muutokset palvelisivat myös iltakäyttäjiä. Hiekkatekonurmen ja aitojen kustannusarvio on 180 000 euroa, valaistuksen 30–50 000 euroa. Lisäksi hankitaan penkkejä noin 15 000 euron edestä.

Tekonurmen työt käytännössä päätettiin vain aikaistaa, mutta katokset ja penkit ovat lähinnä tilapäisen tilanteen lievittämistä.

Kaarinan tekninen johtaja Jyrki Haapasaari kertoo, että tekonurmikentän kilpailutuksen hankintapäätös tulee lainvoimaiseksi loppuviikolla. Jos valituksia ei saavu, kentän työt voivat alkaa heti, kun urakoijalle sopii.