Judoharrastusta herätellään Kaarinassa: Tytöille suunnattu kerho aloittaa Vaparissa

0
Vaparissa aloittava judokurssi on suunnattu 12-16-vuotiaille tytöille. Pääasiassa judoa harrastetaan sekaryhmissä. Arkistokuva.

Nyt on mahdollista päästä kokeilemaan judoharrastusta, kun 12–16-vuotiaille tytöille suunnattu judokerho starttaa ensi viikolla Vaparissa.

Viime vuosina judoharrastuksen saralla on Kaarinassa ollut hiljaista.

– Kaarinan Urheilijat on järjestänyt judoa, mutta harrastajia taitaa olla vain kuusi tai seitsemän. Nyt olisi tarkoitus saada heräteltyä judoharrastusta paikkakunnalla, Judoliiton Lounais-Suomen aluepäällikkö, itsekin kaarinalainen Anne-Mari Paavilainen kertoo.

Judokerho järjestetään yhteistyössä Kaarinan Urheilijoiden kanssa, ja Paavilainen on itse sitä vetämässä apuvalmentajien kanssa. Paavilaisella itsellään on 35 vuoden kokemus lajin parista.

Paavilainen kertoo, että mukaan judokerhoon voi tulla kuka vain. Liikunnallista taustaa ei tarvita.

– Harjoituksia on kerran viikossa, ja tarkoitus on, että puolen vuoden aikana jokainen saisi suoritettua keltaisen vyön. Siitä on sitten laji avoinna jatkoa ajatellen, hän kertoo.

Paavilainen kertoo, että syy siihen, miksi Kaarinassa judoa harrastetaan vain vähän, on tilojen puutteessa.

– Vapari ei ole paras mahdollinen paikka harrastaa, koska paikan melutason vuoksi siellä ei pysty kunnolla ohjeistamaan harjoittelijoita. Niinpä etsinnässä on uudet tilat harrastukselle. Tämän vuoksi judokerhokin järjestetään nyt vain kerran viikossa, hän kertoo.

Paavilainen kertoo, että judoa voi harrastaa vain kokeilumielessä tai halutessaan siinä voi edetä nopeallakin tahdilla kilpailemaan saakka.

– Vaikka olympialaisiin saakka, kun judohan on olympialaji. Kilpailun ei kuitenkaan tarvitse olla tavoitteena, vaan liikunnan ilo ja riemu, Paavilainen toteaa.

Judokurssi tytöille

  • Alkaa 21.9., kello 17–18.15 Vaparissa.
  • Paikalle voi saapua ilman ennakkoilmoittautumista.
  • Kurssi on maksullinen.
  • Ilmoittautumiset ja lisätiedot: nicejudoturku@gmail.com.