Toimittaja pääsi testaamaan salaperäistä No Man’s Landia – ja koettelemaan pelkokerrointa

0
Turvallisuussyistä No Man’s Landiin on 15 vuoden ikäraja. Kohderyhmänä ovat seikkailuhenkiset ja ulkona liikkumisesta pitävät aikuiset.

Tämän lähemmäksi armeijakokemusta en taida koskaan päästä, mietin, kun Ville Kivijärvi ojentaa siististi särmätyn maastopuvun eteeni.

Muutaman minuutin päästä kapuan kahdeksan naisen kanssa puolustusvoimilta hankitun miehistönkuljetusauton lavalle. Jännitys purkautuu huonoina vitseinä, kun Masi aloittaa keinuvan kyytinsä syvemmälle metsään ja kohti No Man’s Landia (suom. Ei kenenkään maata).

Kaarinan kaupunki vuokrasi viime syksynä Nasse Oy:lle 44 hehtaaria metsää Piikkiön Hepojoelta. Vuokrasopimus herätti poikkeuksellisen paljon kiinnostusta, koska kukaan ei tuntunut tarkasti tietävän, mitä metsään on tulossa. Kaupunginhallituksen esityslistassa puhuttiin ”elämyspuistosta” ja ”sellaisesta, mitä muualla Suomessa ei ole” .

Vihreät vastusti metsän vuokraamista. ”Kaarinasta väkivaltafantasian mekka” , kirjoitti eräs kaupunginvaltuutettu sosiaalisessa mediassa. Hän pelkäsi, että alueelle suunniteltu toiminta tuhoaa väistämättä metsäalueen keskeiset osat.

Kuorma-auton lavalta käsin uhkakuvat tuntuvat liioittelulta. Metsä näyttää edelleen metsältä, enkä hämmästyisi, jos puun takaa rymistelisi hirvi tai loikkisi ilves. Metsässä ennestään kulkenut motoura on kunnostettu pelastus- ja huoltotieksi tuomalla siihen kivimurskaa ja puuhaketta.

– Yhtään puuta ei ole tien takia kaadettu, toinen osakkaista Petri Mähkä vakuuttaa.

44 hehtaarin metsäalueesta yrittäjien käytössä on tällä hetkellä murto-osa, 5 000 neliötä.

Kauhukokemus aikuisille

Muutaman minuutin ajomatkan jälkeen puiden takaa häämöttää aukea, jonne on rakennettu kaksi nauhoilla merkittyä pelikenttää. Huoltorakennuksen seinälle ripustetut aseet ja kentälle pystytetyt rakennelmat paljastavat, että kyse on paintballista eli värikuulasodasta.

Muutakin on suunnitteilla. Syksyn aikana metsään on valmistumassa aikuisille tarkoitettu Kauhukokemus.

– Se on sellainen erilainen luontopolku, jossa edetään fikkarit kädessä pimeässä ja tarinan mukana. Siis jos uskaltaa, Mähkä naurahtaa.

Meidän yhdeksän naisen joukkueellemme värikuulasotakin on uusi kokemus. Säännöt ovat yksinkertaiset. Kentällä pelaa kaksi joukkuetta ja keskellä kenttää on nappi. Hyökkäävä joukkue yrittää päästä painamaan nappia ja puolustava joukkue suojelee sitä. Osumasta joutuu pois pelistä.

Aloitan pelin hyökkäävässä joukkueessa. Ensimmäiset kaksi pistettä syntyy helposti, kun puolustava joukkue ei älyä lähteä riittävän nopeasti poteroistaan liikkeelle.

Kyyristelen piilossa kahden arkun takana. Värikuulapanokset poksahtelevat rikki lauta-arkkuun. Ääni kuulostaa siltä kuin sataisi rakeita.

Nopeasti huomaan kaksi asiaa: Ensinnäkin olen surkea ampuja. Toiseksi värikuulapanos ihan oikeasti kirpaisee, ainakin, jos se napsahtaa suoraan sormille.

Yksikätiset ampujat

– Hyvä mimmit! Mähkä ja Kivijärvi tsemppaavat meitä erätauolla.

Heinäkuussa avattua No Man’s Landia markkinoidaan hauskanpitona firma-, polttari- ja kaveriporukoille. Olemme ensimmäinen naisporukka pelaamassa, mutta meillä on kuulemma pelisilmää.

– Naiset, yksi vinkki: pitäkää aseesta kahdella kädellä kiinni, kun juoksette, Kivijärvi neuvoo ja saa meidät räjähtämään nauruun imitoidessaan meitä juoksemassa pyssy yhdessä kädessä holtittomasti heiluen. Tämä on kuulemma niitä asioita, joita opitaan armeijassa.

Värikuulasodassa pärjää onneksi myös ilman armeijataustaa. Yksi tämän kesän yllättäjistä oli Mähkän mukaan junnuikäisistä pojista koostuva jalkapallojoukkue.

– Pojat huusivat toisilleen ohjeita älyttömän hyvin ja käyttivät kellonsuuntia kertoessaan, missä vastustaja piileskelee. Huomaa, että pojat ovat pelanneet tietokonepelejä, Mähkä toteaa.

Väkivaltaa vai viatonta pelailua?

Toisen erän alkaessa juoksen piiloon jo tutuksi tulleen laatikon taakse. Puolustava joukkue saa tasoitusta, kun Mähkä pukee varusteet ja hyppää heidän remmiinsä.

– Mä ammuin sen ammattilaisen, kuuluu hetken päästä joukkuekaverini iloinen huuto jostain läheltä. Mähkä on pois pelistä.

Pelin edetessä mietin kritiikkiä paikasta väkivaltafantasian mekkana. Onko riskinä, että paintballin kaltaiset lajit lisäävät lasten ja nuorten aggressiivista käyttäytymistä? Tekeekö leikkimielinen sotiminen väkivallasta arkipäiväistä?

Tähtään ase kädessä kavereitani, mutta en saa oikein kiinni ajatuksesta. Peli näyttäytyy minulle pikemminkin lapsena pelatulta lipunryöstöltä kuin sotimiselta. Toki puitteet ovat jännittävämmät. Tietokonepeleihin verrattuna tässä on mukana liikunnallinen aspekti. Varusteet päällä sinkoillessa tulee sateesta huolimatta hiki.

– 15 sekuntia erää jäljellä! Kivijärvi karjuu megafoniin.

Huomaan olevani ainoana joukkueesta ”elossa”. Syöksyn arkun takaa seuraavalle ja näen muutaman metrin päässä edessäni napin. Puolustava joukkue ilmeisesti hämääntyy, kun näkee minun ensimmäistä kertaa liikkuvan kentällä, ja voitan muutaman ylimääräisen sekunnin.

Rynnistän kohti maalia, liukastun polvilleni ja hapuilen sormillani kohti nappia. Äänekäs summeri leikkaa ilmaa. Tein pisteen kolme sekuntia ennen erän loppumista.

Ideoita otetaan vastaan

Matkalla takaisin lähtöpaikalle keskustelemme siitä, mihin kaikkeen metsää voisi hyödyntää. Maastopyöräilyä, lumikenkäilyä, koirametsää?

– Silloin, kun aloimme suunnitella tätä paikkaa, halusimme vain pitää hauskaa, pitkään liikunta-alan yrittäjänä toiminut Mähkä paljastaa.

Sittemmin ideoita on tullut lisää ja suunnitelmat jalostuneet. Vuokrasopimus Kaarinan kaupungin kanssa on voimassa kymmenen vuotta. Aika näyttää, mitä kaikkea sinä aikana tapahtuu.

–  Emme ole halunneet määritellä liian tarkasti, että tarjoamme tätä ja tätä. Olemme avoimia ehdotuksille, toki sillä edellytyksellä, että meidän täytyy saada tästä palkkamme, hän jatkaa.

Illalla kotona viestittelemme joukkuekavereiden kanssa ja vertailemme mustelmia. Peli päättyi minun tiimini tappioksi 3–4, mutta todellinen voittaja onkin tietenkin toinen juttu. Viestit sinkoilevat puolin ja toisin.

”Sininen joukkue hävisi, koska punaiset saivat sen ammattisotilaan mukaan.” ”Jotenkin jännästi unohtui se, että toinen tiimi pelasi ylivoimalla pari ekaa erää…”

Yhdestä asiasta ollaan sentään samaa mieltä: voittaja ei taida selvitä kuin tulemalla uudestaan.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of