Kaarina-lisästä ratkaisu päivähoitopaikkojen pulaan?

0
Valtuustonkokous pidettiin etänä. Kuvassa oikealla ylhäällä näkyvä Mårten Kvist (ps.) ihmetteli sitä, miksi sivistyksen lisämäärärahoilla on tarkoitus maksaa takautuvasti koulukuraattoreille palkkoja. Kaupunginjohtaja Harri Virta selvensi tilannetta. Valtuuston puheenjohtajana toimi Niina Alho (sd.).

Kaarinan valtuusto keskusteli maanantaina pitkään ylimääräisessä valtuustonkokouksessaan 2,4 miljoonan euron lisäämärahasta, jota tarvitaan Kaarinan koulujen ja päiväkotien toimintaan.

Ylimääräisiä kustannuksia ovat aiheuttaneet ennen kaikkea varhaiskasvatuksen ostopalvelupaikat, joiden budjetti on ylittynyt yli 1,8 miljoonalla eurolla. Tämän vuoden talousarviossa oli varauduttu 925 ostopalvelupaikkaan, mutta yksityistä päivähoitoa onkin tarvittu 1031 lapselle. Lisäksi ostopaikkojen hinta on kasvanut.

Valtuutetut käyttivät puheenvuoroja siitä, millä keinoin Kaarinan huutavaa päivähoitopaikkapulaa ja päivähoidon kustannusten karkaamista saataisiin kuriin. Jaana Shelby (kd.) halusi palauttaa Kaarina-lisän eli lasten kotihoidon kuntalisän, jota aiemmin maksettiin Kaarinassa kotona lastaan hoitavien perheille.

Kaarina-lisän palauttamista on ehdotettu keskiryhmien valtuustoaloitteessa, ja perussuomalaisilta tuli tässä kokouksessa Kaarina-lisästä uusi valtuustoaloite.

Toisaalta moni valtuutetuista penäsi laajempaa Kaarinan varhaiskasvatuksen optimointia. Nina Hamburg (kok.) totesi, että osapäivähoidossa olevat lapset vievät kokopäiväisten lasten paikkoja. Heille parempi osoite voisi olla ohjatussa leikkipuistotoiminnassa ja HeiLurissa, joissa on ollut tyhjää.

Åsa Gustafsson (r.) muistutti, että varhaiskasvatus päivähoidossa on lain mukaan lapsen oikeus. Lisäksi hän ja Malla Rannikko-Laine (kok.) toivat esille, että päivähoito auttaa molempia vanhempia työllistymään.

– Kaarina-lisä tuo kaupungille lisää kustannuksia. Toivon, että löytäisimme ensisijaisesti muita vaihtoehtoja, Gustafsson sanoitti.

– Matkailu- ja ravintola-alalla on akuuttia työvoimapulaa. Kaarina-lisän kaltaiset ratkaisut voivat hidastaa varsinkin naisten työllisyyttä. Tarvittaisiin selvitys muistakin keinoista perheiden muuttuviin elämäntilanteisiin, mietti Mari Saario (vihr.).