Aluksi Arte oli töissä Piispanristillä, ja jo tuolloin neljän kilometrin työmatkan ajaminen dieselautolla tuntui hassulta. Ensiksi hän osti dieselauton tilalle Opel Ampera -lataushybridin ja alkoi kulkea työmatkaansa pääsääntöisesti polkupyörällä. Kun hän huhtikuussa 2017 vaihtoi työpaikkaa Turkuun, polkupyöräkin vaihtui sähköiseksi.
– Ajoin ensin työmatkoja tavallisella pyörällä, mutta nopeasti huomasin, ettei lähemmäs kymmenen kilometrin polkeminen omin voimin ole minun juttuni, Arte sanoo.
Erilaisia sähköpyöriä
Arte kertoo, että sähköpyöräillessä hyöty on tavalliseen polkupyörään verrattuna se, että polkemisessa saa kyllä liikuntaa, mutta polkeminen ei ole raskasta eikä töihin ei tarvitse mennä hikisenä.
– Olen huomannut, että kannattaa polkea niin, että aluksi lähtee liikkeelle kovaa, jolloin keho lämpenee, mutta ajoviima saa aikaan sen, ettei tule kuitenkaan hiki. Loppumatkasta voi sitten mennä suuremmalla sähköavustuksella, jolloin tarvitsee itse polkea vähemmän, hän kertoo.
Sähköpyöriä on Arten kokemuksen mukaan paljon erilaisia. Osassa sähköavustuksen määrää ei juurikaan voi itse säädellä, osassa sitä säädellään manuaalisesti, osassa pyörä tunnistaa itse, minkä verran se käyttää sähköä apuna.
– Omassa pyörässäni on keskiömoottori kampien yhteydessä. Polkemisen voimakkuudesta riippuu se, minkä verran avustusta sähköstä tulee. Itsestään pyörä ei liiku, vaan aina on itse poljettava, Arte selvittää.
Talvetkin pyörällä
Arte kertoo, että kun hän hankki sähköpyörän neljä vuotta sitten, oli sähköpyöriä huomattavasti vähemmän liikenteessä kuin nykyisin.
– Kun nyt olen katsellut muita työmatkapyöräilijöitä, arviolta jopa joka kolmannella on sähköpyörä, hän kertoo.
Hän pyöräilee kotoaan Turkuun runsaan kymmenen kilometrin työmatkan päivittäin – kesät ja talvet.
– Nastarenkaat ovat talvella ehdottomat. Pakkasrajana olen pitänyt miinus kuutta astetta, sitä kylmemmällä en lähde polkemaan. Nyt korona-aikana etätöissä ollessa sähköpyöräily on kyllä jäänyt aika vähiin, hän kertoo.
Arten lempireitti töihin kulkee Sorron ja Huhkolan läpi, Mustionkatua, Jaanintien ja Itäharjun kautta Kupittaalle Old Milliin.
Tesla uusimpana hankintana
Sähköllä Arte on tykännyt kulkea paitsi pyöräillessä myös autoillessa jo usean vuoden. Uusin sähköinen ajoneuvo on hänen vuosi sitten hankkimansa Tesla.
Aiempaan Opel Ampera -sähköautoonsa verrattuna Tesla on tehokkaampi. Lisäksi sähkövarauksella kulkee pidemmän matkan. Amperassa on lisänä bensiinimoottori, ja sähkön kertalatauksella kulkee keskimäärin viitisenkymmentä kilometriä. Tesla on täysin sähköinen, ja sen kertalatauksella kulkee jopa 300–400 kilometriä.
– Sähköautossa parasta on, että se on elegantti ja hiljainen, ja silti siinä on tehoa mukavasti. Öljy on myös uusiutumatonta, ja Suomeen tuleva öljy tulee Venäjältä, mitä en halua olla tukemassa. Sähköä kuitenkin tuotetaan Suomessa itse, Arte sanoo.
Myös sähköautot ovat viime vuosina yleistyneet Suomessa.
– Ainakin viimeiset neljä vuotta sähköautoja on ostettu kaksinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Kasvu on siis ollut eksponentiaalista, Arte toteaa.