Kiista Littoisten ja Varissuon välisestä metsästä viimein päätökseen

0

Kaarinan kaupunki on yrittänyt useita vuosia käydä neuvotteluja Littoisten ja Varissuon välisen Kalttassuon metsän ostamisesta. Nyt sopuun on päästy.

Aiemmin maanomistajilla ja kaupungilla oli jyrkästi eri näkemys metsän hinnasta. Asia vedettiin jopa Turun hallinto-oikeuteen, mutta oikeus ei ottanut metsäkauppaa käsittelyyn. Kaupunki käynnisti kaavoituksen estääkseen metsän avohakkuut, ja alue kaavoitettiin pääosin lähivirkistysalueeksi.

Mukaan kauppaan on lisätty maisemallisesti arvokkaaksi luokiteltu pelto Aurajoen varresta, Aurajoen pienen saaren kohdalta. Yhteishinnaksi sovittiin 830 000 euroa, josta Kalttassuon metsän osuus on 787 000 euroa.

Kalttassuon metsä on kooltaan 35 hehtaaria, Aurajoen rantapellon 1 hehtaari.

Neuvottelujen pitkittyminen ei ollut kannattavaa maanomistajille, sillä alun perin vuonna 2017 kaupunki olisi ollut valmis ostamaan Kalttassuon metsän 985 000 eurolla. Maanomistaja olisi toivonut alueelle omakotitaloaluetta ja esitti kauppahinnaksi korkeimmillaan 1,7 miljoonaa euroa.

Kunnilla on velvollisuus hankkia virkistysalueiksi kaavoitetut maat itselleen. Mikäli vapaaehtoiseen sopimukseen ei päästä, kunta tai maanomistaja voi vaatia lunastustoimitusta, jolloin hinnan määrää Maanmittauslaitos.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of