Lähiöopastus sunnuntaina Koristossa ja Hovirinnassa

0
Hovirintaan Emännänkatu 15:een suunniteltiin As Oy Hovirinnan Omena, jonka kaikki asunnot ovat keskenään erilaisia.

Kaarinassa oli 1960-luvun alussa vasta muutama yksittäinen kerrostalo, Littoisissa ja Vaarniemessä. Yksikään kerrostaloista ei sijainnut Kaarinan keskustassa. Ensimmäiset Kaarinan keskustan kerrostalot rakennettiin 1960-luvun puolivälissä Koristoon rakennuttajan tuskastuttua Turkuun: ”Vieläkään ei ole Turun kaupungin kanssa onnistuttu asuntoalueen hankinnassa”, kommentoi silloin Turun Saton toimitusjohtaja Toivo Lahti . Sen sijaan Kaarinan kunnan kanssa tärppäsi.

Vastaavia taustatietoja Koriston ja Hovirinnan lähiöistä on luvassa sunnuntaina, jolloin Kaarinan keskustassa järjestetään opaskierros Petri Aallon ja Mikko Laaksosen kirjan Turun lähiöt – Aluerakentaminen Turun kaupunkiseudulla pohjalta.

Kierroksella käydään läpi Koriston ja Hovirinnan lähiöiden historiaa, rakentamista ja arkkitehtuuria. Kävelyä kertyy 2–5 kilometriä.

Aallon ja Laaksosen kirja on tiettävästi ensimmäinen lähiörakentamisen yleisesitys Suomessa. Kierroksilla näkyy Suomen asuntopolitiikan ja arkkitehtuurin muutoksia.

Kirjassa on käsitelty myös Piikkiön Hadvalaa, mutta siellä opaskierrosta ei tällä kertaa ole.

Opastus on maksullinen, ja se alkaa Kaarinassa kello 13. Lähtö on osoitteesta Pyhän Katariinan tie 12. Kierros kestää noin kaksi tuntia.

Paikkavaraukset sähköpostilla osoitteesta mikala@utu.fi. Tapahtuman järjestää Turun seudun arkkitehtuuriopas.