Langh Tech rikkoo rajoja – päästörajoja lukuun ottamatta: Katso täältä Kaarinan kovimman liikevaihdon yritykset

0
Langh Shipin toimitusjohtaja ja Langh Techin kaupallinen johtaja Laura Langh-Lagerlöf rahtilaivan ankkurilla. Hän on ollut näiden yritysten johdossa vuodesta 2015 eli siitä saakka, kun Langh Tech perustettiin. Langh Ship oli olemassa jo 1950-luvulla, mutta sillä oli muutaman vuosikymmenen tauko laivavarustamona. Rahtilaivoja tuli yritykselle taas 1980-luvulla.

Kuinka monta yritystä Kaarinassa on? Moni veikkaa luvuksi parisensataa, mutta todellisuudessa yrityksiä on Kaarinassa parituhatta. Viimeisin tieto on kesäkuulta 2021, jolloin Kaarinassa toimi 2 319 yritystä.

Näiden parintuhannen yrityksen joukossa syntyy pitkin matkaa uusia ja kentältä lähtee vanhoja. Mikäli yrityksen toiveissa on kasvaa isoksi ja saada aikaan muhkeaa liikevaihtoa, kannattaa keskittyä laivateollisuuteen, rakennusalaan ja ruokaan – tai ainakin näin voi päätellä siitä, millä yrityksillä Kaarinassa on Finderin mukaan suurin liikevaihto. Kymmenen isoimman kärjestä löytyy näitä aloja, kuten Piikkio Worksia, Hes-Prota ja MacGregoria.

Lisäksi elektroniikka näyttäisi vetävän: kymmenen isoimman joukosta löytyvät elektronisia komponentteja valmistava Teleste sekä Osakeyhtiö Osk. Rajala, joka on tunnettu Rajala Camera -kameraliikkeistään.

Langh Tech löytyy usealta listalta

Osa Kaarinan yrityksistä on kasvanut vauhdilla viime vuosien aikana. Tosin nopeimmin kasvaneiden yritysten listausten kärkeen kipuaa usein pieniä ja nuoria yrityksiä, joiden kovat kasvuprosentit kertovat lähinnä yrityksen luonnollisesta elinkaaresta.

Nopeimmin kasvaneiden kaarinalaisyritysten luettelosta erottuu kuitenkin pitkään toimineeseen piikkiöläiseen Langh-koserniin kuuluvat Langh Service ja Langh Tech. Jälkimmäinen löytyy myös Kaarinan liikevaihdoltaan ja työntekijöiltään suurimpien joukosta.

Langh Tech teki viime tilikaudellaan 61,1 miljoonan euron liikevaihdon, Langh Service 2,6 miljoonan. Samaan perheyritysryppääseen kuuluvat myös laivavarustamo Langh Ship, Pesupalvelu Hans Langh sekä Langhin maatalousyhtymä.

Pienillä isoja kasvuprosentteja

Nopeimmin kasvaneiden listalta löytyvät myös aurinkosähkökattoihin erikoistunut Solar Age Oy, jolla on 1,7 miljoonan euron liikevaihto, sekä Loimaan Laaturakennus, jolla on 3,1 miljoonan euron liikevaihto. Siltä löytyy nimestään huolimatta Finderistä osoite Kaarinasta.

Nopeasti kasvavien yritysten joukossa valtakunnallisesti on usein rakennusliikkeitä, sillä yksittäiset rakennusprojektit tai niiden sivu suun menemiset voivat heilauttaa näiden yritysten liikevaihdon nopeasti sekä ylös että alas.

Muilla Kaarinan nopeimmin kasvaneilla yrityksillä liikevaihto on niin pientä, että päätelmiä on vaikea tehdä. Joukosta löytyy ohjelmointiyritykset Progda ja Some On Media, rakennuksia purkava Covat, kuormalavoja valmistava PK-Lavat, älykkäitä asumisratkaisuja tarjoava Smartecno sekä veneitä myyvä Marisail.

Finder -palvelu listaa yritykset tiettyihin kuntiin katuosoitteen perusteella, mikä ei aina vastaa yrityksen omaa ilmoitusta kotipaikastaan.

Langh Tech rikkoo rajoja – päästörajoja lukuun ottamatta

Vuonna 2015 perustettu laivateollisuusyritys Langh Tech Oy on monella mittapuulla noussut merkittäväksi kaarinalaisyritykseksi. Viime viikolla Langh Tech sai vielä erillisen kunnianosoituksen, kun sille myönnettiin vuoden 2021 Brave Move -palkinto Turun Eurooppa-foorumin Talouspäivän yhteydessä.

Palkinto annetaan yritykselle, joka kekseliäästi uudistaa toimintaansa, toimii rohkeasti muutosten ajan tienraivaajana sekä tuottaa uudenlaista osaamista ja konsepteja.

Langh Ship -laivavarustamosta alkunsa saaneen Langh Techin päätuotteena on rikkipesurit, jotka puhdistavat laivojen savukaasuja.

– Niiden kehittäminen lähti liikkeelle meidän omasta tarpeestamme, kertoo Langh Shipin toimitusjohtaja ja Langh Techin kaupallinen johtaja Laura Langh-Lagerlöf .

– Itämerellä tuli vuonna 2015 voimaan tiukat rikkidirektiivit. Nyt samat päästörajat ovat kaikkialla maailmassa, mutta silloin Itämeri oli ensimmäisiä ja meidän laivamme liikennöivät kaikki siellä. Yritimme löytää keinoja vähentää rikkipäästöjä, mutta sopivia laitteita ei markkinoilla vielä ollut, joten ryhdyimme kehittämään omaa.

Kysyntää löytyi muidenkin varustamojen laivoista. Nyt Langh Tech on maailmalla kymmenen suurimman rikkipesurivalmistajan joukossa.

Vihreät markkinat

Brave Move -palkinnon mukaan Langh Tech on yritys, joka rikkoo rajoja. Laura Langh-Lagerlöf kommentoi nauraen, että toivottavasti ei sentään: ainakaan päästörajoja ei aiota tässä yrityksessä rikkoa.

Yritys edustaa vihreää teollisuutta, jossa ratkotaan maailman ympäristöongelmia. Alalle on ladattu paljon odotuksia koko maapallon pelastamisesta ja uusien tulonlähteiden sekä markkinoiden löytymisestä.

– Kyllähän koko ajan tiukentuvat päästörajoitukset ovat meidän yrityksemme kysynnän kantava voima, miettii Langh-Lagerlöf.

Hän myöntää, että moni asiakas saattaa mielessään jupista, että tällaisia pesureitakin pitää hankkia.

– Ympäristöystävällinen kehitys meriteollisuudessa on kuitenkin kaikin puolin oikea. Rikkipesuri on yksi keino saada päästöjä vähennettyä.

Langh-Lagerlöf kertoo, että Langh Techissä on aina avoimin mielin lähdetty uuteen, kuunneltu tarkkaan asiakkaiden toiveita ja muutettu tuotteita tarvittaessa nopeasti.

Korona-aika on hiljentänyt myös rikkipesurien kysyntää, ja aika on käytetty tuotekehittelyyn.

Kaarinan isompien yritysten listoilta löytyy myös Langh Service Oy. Se on Techin ja Shipin sisäinen henkilöstöyhtiö.

Suomi maailmalle

Laura Langh-Lagerlöf kehottaa muita yrittäjiä tarttumaan rohkeasti ympäristöhaasteisiin.

– Ja kun jaksaa tehdä töitä, tulostakin tulee.

Langh Tech -yrityksen rikkipesuri on tällä hetkellä käytössä tai myytynä yli 100 laivaan, minkä lisäksi 38 laivassa on käytössä kilpailijan ratkaisuja täydentäviä järjestelmiä.

Brave Move -palkintoperusteluiden mukaan Langh Tech on menestyksekäs esimerkki siitä, miten rohkeasti innovoiden voi raivata itselleen merkittävän aseman kansainvälisillä markkinoilla, omiin vahvuuksiin tukeutuen. Samalla Langh Tech on esimerkki siitä, miten pieni Suomi voi tuottaa ratkaisuja globaaleihin haasteisiin.

Brave Move -palkinnon myönsi Turun seudun kehitysyhtiö Turku Science Park Oy, yhtenä kategoriana Entrepreneurial Spirit of Turku -yrityspalkinnoissa.

Suurin liikevaihto kaarinalaisissa yrityksissä

1. Piikkio Works (112 milj. euroa)
2. Hes-Pro (Finland) Oy (73 milj.)
3. MacGregor Finland Oy (72 milj.)
4. Teleste Oyj (70 milj.)
5. Langh Tech Oy Ab (61 milj.)
6. Dava Foods Finland Oy (42. milj.)
7. Nit Naval Interior Team Ltd Oy (35 milj.)
8. Osakeyhtiö Osk. Rajala (30 milj.)
9. Rakennuspalvelu J. Martti & Co Oy (26 milj.)
10. K-Citymarket Turku Ravattula (22 milj.)
Lähde: Finder. Tiedot perustuvat yritysten viimeisimmän tilikauden tilinpäätöstietoihin.

Eniten työntekijöitä Kaarinassa

1. Teleste Oyj (työntekijöitä 336)
2. Piikkio Works (162)
3. MacGregor Finland Oy (10)
4. AQ Trafotek Oy (93)
5. Langh Tech Oy Ab (82)
6. Okartek Oy (82)
7. Tpe Turun Pelti ja Eristys Oy (75)
8. Dava Foods Finland Oy (68)
9. Nit Naval Interior Team Ltd Oy (64)
10. Vema Lift Oy (61)
Lähde: Finder. Tiedot perustuvat yritysten viimeisimmän tilikauden tilinpäätöstietoihin.

Eniten kasvaneet kaarinalaisyritykset

1. Progda Oy (+296%)
2. Covat Oy (+254%)
3. Solar Age Oy (+199%)
4. Some On Media Oy (+180%)
5. Langh Service Oy Ab (+177%)
6. Langh Tech Oy Ab (+150%)
7. PK-Lavat Oy (+148%)
8. Smartecno (+134%)
9. Marisail Oy (+130%)
10. Loimaan Laaturakennus Oy (+120%)
Lähde: Finder. Tiedot perustuvat yritysten neljän viimeisimmän tilikauden tilinpäätöstietoihin.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of