Lasten tapahtuma tuo lauantaina Kaarinaan taikuutta ja pomppulinnan

0
Mimin ja Kukun konsertti Kaarinassa on peruuntunut monta kertaa.

Kaarinan kaupungin, seurakunnan ja yhdistysyhteistyökumppaneiden perinteinen Lasten Kaarina -perhetapahtuma valtaa Kaarina-talon ja Pyhän Katariinan puiston tulevana lauantaina 4. syyskuuta kello 10–14. Pääesiintyjinä tapahtumassa ovat Pikku Kakkosestakin tuttu musiikkiduo Mimi ja Kuku sekä ympäri Suomea ahkerasti jo vuosia esiintynyt taikuri Timo Tiikkanen . Musiikki- ja taikuriesityksiä nähdään molempia kaksi. Lisäksi mukana ovat useista tapahtumista tutut seurakunnan Kirkonrotat.

Mimi ja Kuku on lastenmusiikkiduo, joka on keikkaillut ympäri Suomea jo kahdeksantoista vuoden ajan. Mimi ja Kuku on esiintynyt Kaarinassa aiemminkin. Nyt järjestettävä keikka on ollut kulttuurituottaja Maija Leinon mukaan Kaarinan tapahtumakalenterissa jo useampaan otteeseen, mutta koronarajoitukset ovat siirtäneet sitä kesästä 2020 aina syyskuulle 2021.

Esitysten lisäksi tapahtumapaikalla on toimintapisteitä, muun muassa graffitimaalausta ja pinssien tekemistä sekä pomppulinna Paikalliset seurat, kuten Kaarinan Nappulat ja Kaarinan Kiekko-Pojat sekä Kaarinan kaupungin liikuntapalvelut ovat mukana esittelemässä toimintaansa.

Tapahtumaan on vapaa pääsy ja se järjestetään ajankohtaisia koronasuosituksia ja kokoontumisrajoituksia noudattaen. Tapahtuma järjestetään säävarauksella ulkona Pyhän Katariinan puistossa. Esitykset ovat sisällä Kaarina-salissa. Huonolla säällä toiminta- ja esittelypisteet siirretään Leinon mukaan soveltuvin osin sisälle Kaarina-taloon.

Esitykset

Kaarina-salissa

Kello 10 Taikuri Timo

Kello 10.30 Kirkonrotat

Kello 11 Mimi & Kuku

Kello 12 Taikuri Timo

Kello 13 Mimi & Kuku

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of