Ravattulan muinaispukua pääsee sunnuntaina katsomaan Kuralaan

0
Tähän mennessä julkisuuteen annettu hahmotelma Ravattulan puvusta. Piirros Veronika Paschenko.

Ravattulan puku julkistetaan medialle tänään keskiviikkona ja yleisölle sunnuntaina Kuralan Kylämäellä. Yleisö voi sunnuntaina tutustua Suomen kymmenenteen muinaispukuun Esihistoria esille -tapahtuman yhteydessä.

Paikalla on puvun tekijöitä ja tutkimuksessa mukana olleita tutkijoita. Tilaisuudessa esitellään myös puvun valmistuksessa käytettyjä käsityötekniikoita.

Ravattulan puvun valmistamisesta on tekeillä ohjekirja, joka julkaistaan loppuvuodesta 2021.

Ravattulan puku perustuu vuonna 2016 Kaarinan Ravattulan Ristimäeltä tehtyyn hautalöytöön. Naisenhauta, jossa oli säilynyt harvinaisen paljon tekstiilinjäänteitä, sijaitsi Suomen vanhimman tunnetun kirkon seinän vieressä. Hauta on 1200-luvun alusta, rautakauden ja keskiajan taitteesta.

Puvun peruselementti on yksimittainen villamekko, ja siihen kuuluvat punaiset kangassukat. Nämä vaatekappaleet edustavat keskiajan eurooppalaista muotivaikutusta. Sininen pronssispiraalein koristeltu esiliina ja viitta puolestaan ovat lounaissuomalaista rautakauden perinteen jatkumoa.

Esihistoria esille 19.9. klo 13–16 Kuralan Kylämäen Tryskimakasiinissa.