SPR:n kolumni: Maailma hädässä

0

Punaisen Ristin 41. Nälkäpäiväkeräys toteutetaan ensi viikolla, 23.–25.9., torstaista lauantaihin.

Marraskuussa 1980 Punaisen Ristin Pälkäneen osasto haastoi koko kylän säästämään ruokakuluissa yhden päivän ajan ja lahjoittamaan säästyneet varat Itä-Afrikan nälkäänäkeville. Näin sai alkunsa Nälkäpäiväkeräys, jonka avulla lukemattomat ihmiset niin Suomessa kuin maailmallakin saavat apua. Tuhannet vapaaehtoiset ovat antaneet panoksensa Nälkäpäivään ja pitäneet yllä sen tarkoitusta: hädässä olevien ihmisten auttamista.

Nykyään luonnonkatastrofit, onnettomuudet ja kansainväliset konfliktit siviiliuhreineen ovat päivittäin läsnä olohuoneissamme uutis- ja ajankohtaisohjelmien välittäminä. Maailman hätä vyöryy vastaamme. Nälkäpäiväkeräys on helppo tapa auttaa lahjoittamalla tai antamalla aikaa kerääjänä, olemalla mukana avun ketjussa.

Monet vapaaehtoiset kokevat, että auttaminen on osa ihmisyyttä. Vaikka yksittäisen ihmisen apu tuntuu pieneltä maailmanlaajuisen avuntarpeen valtameressä, kannattaa muistaa, että pienistä pisaroista syntyy suuria meriä. Mikä parasta, hetki kerääjänä antaa myös paljon iloa ja hyvää mieltä itselle erilaisten ihmisten kohtaamisen myötä.

Keräyspisteet löytyvät useiden Kaarinan ruokamarkettien edustalta. Tule kokemaan yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä!

Kerääjäksi voi ilmoittautua keräysjohtaja Esko Vihervälle (sähköpostitse esko.viherva@elisanet.fi tai puhelimitse 040 187 5780).

Kati Hakalax, Kaarinan-Piikkiön osaston pj.

Marja-Helena Salmio, vpj. (kuvassa)

Esko Vihervä, keräysjohtaja (kuvassa)