Testaa päättäjien sadonkorjuureseptit: Sienirisottoa kokoomukselta ja gluteenitonta marjapiirakkaa demareilta

0
Anne-Mari Virolaisen sienirisotto.

Kaarina-lehti pyysi Kaarinan uusilta johtavilta luottamushenkilöiltä heidän sadonkorjuuajan lempireseptiään ja -vinkkejään. Mihin he käyttävät sieniä, marjoja, omenoita, luumuja, perunoita, juureksia ja muuta Suomen ilmastossa kasvavaa?

Sienirisotto

– Tämä resepti taitaa olla alun perin Antti Vahteran ja Visa Nurmen keittokirjasta. Olen saanut opin risoton valmistukseen Visan keittiössä ja sovellan reseptiä sienten ja tunnelman mukaan, kertoo Kaarinan kaupunginhallituksen uusi puheenjohtaja ja kansanedustaja Anne-Mari Virolainen kokoomuksesta.

Ainekset:

Pari kolme kourallista sieniä (tuoreita tai pakasteesta)

Oliiviöljyä

Valkosipulinkynsi

Suolaa

Mustapippuria

7 dl liha- tai kasvislientä

100 g voita

1 sipuli

250 g risottoriisiä

4 cl kuivaa valkoista vermuttia (Noilly prat)

100 g parmesanjuustoa

persiljaa

Ohje: Freesaa valkosipuli ja sienet kevyesti pannulla oliiviöljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sulata puolet voista kattilassa ja lisää loraus oliiviöljyä. Kuullota hienoksi silputtu sipuli. Lisää riisi ja pyörittele, kunnes on läpikuultava.

Kiehauta lihaliemi toisessa kattilassa ja lisää kuumaa lihalientä kauhallinen kerrallaan ja anna riisin imeä se itseensä. Lisää lihalientä, kunnes riisi on sopivan samettista. Lopuksi lisää loppu voi, runsaasti parmesania ja kuiva vermutti.

Sekoita sienet joukkoon, tarkista maku ja silppua päälle tuoretta persiljaa.

Kesäkurpitsapasta

Kesäkurpitsapastan ohjeen lähetti Kaarinan kaupunkikehityslautakunnan uusi puheenjohtaja Marjo Uotila kokoomuksesta. Hän kertoo, että kastiketta voi käyttää myös piirakan täytteenä.

Tarvikkeet:

1–2 kesäkurpitsaa

2–3 ruokalusikallista oliiviöljyä ja voita pannulle

2–3 valkosipulin kynttä

(Pastan keitinvettä)

Mustapippuria, suolaa

50 g Parmesan-juustoa

100 g Ricotta-tuorejuustoa

Ohje:

Laita pastavesi kiehumaan ja mausta se suolalla. Keitä pasta samalla kun teet kastikkeen.

Pilko kesäkurpitsat ohuiksi viipaleiksi ja paista ne öljy-voissa. Lisää hienonnettu valkosipuli. Kuullota keskilämmöllä 5–10 minuuttia.

Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää 1 dl pastan keitinvettä. Sekoita joukkoon juustot. Lisää keitetty pasta.

Reseptiä voi tuunata esimerkiksi kuullottamalla mukaan sipulia tai maustamalla yrteillä.

Tuhti sieni-nakkimunakas

– Minulla on vähän tukevampi sadonkorjuuresepti, kertoo Kaarinan teknisen lautakunnan puheenjohtaja Kari Nikkonen SDP:stä.

– Tämä resepti on kahdelle.

Ainekset :

Ostetaan joko paikallisilta tuottajilta tai kaupasta kananmunia

Sieniä, esimerkiksi kantarelleja lähimetsästä

Sipulia omantunnon mukaan

Aitonakkeja marketista

Vähän suolaa ja maitoa

Ensiksi: Sienet, nakit ja sipulit ruskistetaan/paistetaan voissa.

Sitten: 3-4 munaa ja maito sekoitetaan ja lisätään suola. Seos kaadetaan sienien ja nakkien joukkoon pannulle ja paistetaan kauniin ruskeaksi

Koristeeksi vielä vähän persiljaa omasta ruukusta.

Suomen satoa kreikkalaiseen salaattiin

– Minulla ei ole omia reseptejä jaettavana. Luotan täysin vaimoni ruoanlaittotaitoihin, kommentoi Kaarina-lehden pyyntöä sosiaali- ja terveyslautakunnan uusi puheenjohtaja Mårten Kvist perussuomalaisista .

– Herkuttelen kuitenkin mielelläni esimerkiksi kreikkalaisella salaatilla. Kreikkalainen salaatti on yksi esimerkki Välimeren ruokavaliosta, joka on todettu terveelliseksi. Välimeren ruokavalion on todettu laskevan kolesteroliarvoja, se ei sisällä ylen määrin kaloreita ja Välimeren ruokavaliota noudattavilla on vähemmän sydän- ja verisuonitauteja, koska ruokavaliossa on monityydyttämättömiä rasvahappoja. Suosittelen lämpimästi.

Kvistin kreikkalaiseen salaattiin kuuluu paljon tuoreita vihanneksia, pilkottua salaattia, kurkkua, tomaatteja, oliiviöljyä, punasipulia ja feta-juustoa.

Gluteeniton marja-rahkapiirakka

– Tässä on piirakkaresepti, jota on loppukesän aikana tullut useamman kerran jo tehtyä. Onnistuu varmasti muillakin marjoilla ja vehnäjauhoilla, kertoo Kaarinan uusi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Niina Alho SDP:stä.

Pohja:

100g pehmeää voita

0,5 dl sokeria

1 kananmuna

2,5 dl gluteeniton jauhoseos

0,5 tl leivinjauhe

Ohje: Ainekset sekoitetaan ja painellaan rasvattuun vuokaan.

Täyte:

4 dl punaherukoita

4 dl maitorahkaa

2 dl kuohukermaa

3 kananmunaa

0,5 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

Ohje: Kaada marjat pohjan päälle. Sekoita muut täyteaineet keskenään ja kaada marjojen päälle. Paista uunissa 175 asteessa 45 min.

Mustikkaminttu-smoothie

– Tässä on minun erikoisnamismoothiereseptini kahdelle. Herättää hyvin aamulla, mutta sopii myös jälkiruuaksi, kertoo ympäristölautakunnan tuore puheenjohtaja Ulla Haapanen vihreistä.

Minttua voi helposti kasvattaa pihalla tai parvekkeella, mutta pihalla se kannattaa pitää kukkapurkissa.

– Minttu leviää voimakkaasti. Kokemusta on!

Ainekset:

Purkillinen rasvatonta rahkaa, saman verran pakastemustikoita (voi käyttää tuoreitakin, mutta pakastetut tekevät smoothiesta kylmää), maun mukaan eli aika paljon mintunlehtiä, vaniljakastiketta loraus tai lusikallinen vaniljasokeria, hiukan hunajaa.

Ohje:

Kaikki aineet sekoitetaan blenderillä. Koristeeksi tulee vielä mintun kukinto.

Omenakaurahyvä

– Teen syksyisin perinteistä omenakaurapaistosta. Meillä tätä kutsutaan omenahyväksi, kertoo Kaarinan uusi sivistyslautakunnan puheenjohtaja Malla Rannikko-Laine kokoomuksesta.

– Lapset pitävät erityisesti siitä ”hyvästä”, omenat jäävät heillä usein syömättä!

Ainekset:

Runsaasti oman pihapuun omenia

100 g sulatettua voita

1 dl fariinisokeria

3 dl kaurahiutaleita

kanelia

Ohje: Voitele uunivuoka ja vuoraa lohkotuilla omenasiivuilla. Sekoita muut aineet ja lisää päälle. Paistuu uunissa 200 asteessa vartissa. Syö vaniljakastikkeen kanssa.

Kirsikkalikööri

– Tätä olemme tehneet kotipihalta kerätyistä kirsikoista ja antaneet usein lahjaksi, kertoo tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Kimmo Hollmén keskustasta.

Ainekset:

1 kg kirsikoita (näistä lapset pyytävät 2–3 euroa, kun poimivat puusta)

1 kg sokeria

1 ltr kirkasta, maustamatonta, viinaa

Yksi iso tai pari-kolme pienempää tiivistä lasipurkkia.

Valmistus:

Sekoita kaikki ainekset keskenään, painele kirsikoita hieman, jotta rakenne rikkoutuu. Voit tehdä tämän suoraan lasipurkkiin tai isommassa astiassa, josta sitten siirrät purkkeihin.

Anna olla pari-kolme viikkoa huoneenlämmössä. Kääntele ja hölskytä purkkeja päivittäin (tai tee kuten minä ja unohda ne pariksi viikoksi ja sitten sekoittele reilusti).

Siirrä sitten jääkaappiin ja anna olla siellä 2-3 kk. Jos nyt teet, niin ehtii vielä joululahjaksi! Hölskyttele tölkkejä viikoittain, jotta sokeri sulaa kokonaan ja kirsikat antavat mehua ja väriä.

Siivilöi (tiiviin siivilän tai harsokankaan läpi) marjamassa sekä kivet pois ja pullota likööri. Lahjaksi meneviin pulloihin voi lisäksi tehdä etiketit (lapset piirtävät nämä mielellään tarrapaperiin, hinta taiteellisuudesta riippuen 0,1–1€/kpl).

Ylimääräiset omenat mehustamoon

– Ruuhkavuosina arvostaa ruoanlaitossakin helppoutta ja nopeutta. Syömme mielellämme terveellistä ruokaa ja hyödynnämme luonnon antimia, miettii vapaa-ajan lautakunnan puheenjohtaja Nina Hamburg (kok.).

– Esimerkiksi mustikat, viinimarjat ja karviaiset sopivat hyvin puuron tai jogurtin päälle. Näistä on kiva nauttia viikonlopun rauhallisissa aamuissa.

Hamburg toteaa, että omenoita harvoin jaksaa syödä niin paljoa kuin puut tuottavat. Siispä ne kannattaa kerätä ja viedä mehustamoon.

– Bornemannin mehustamossa Paraisilla Kirjalassa saa omista omenoista kylmäpuristettua mehua, jota voi nauttia pitkälle talveen. Eri omenalajikkeista tulee hienoisia makueroja mehuihin eikä mehu sisällä ylimääräisiä lisäaineita.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of