Ambulanssin kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

0
Onnettomuuspaikalle tuli apuun useita ambulansseja, paloautoja ja poliisiyksiköitä. Kuvan otti Mårten Kvist.

Poliisi epäilee viime viikolla Rakentajantien ja Uudenmaantien risteyksessä kolaroineen ambulanssin kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.

– Nimikkeet voivat vielä esitutkinnan edetessä muuttua, rikoskomisario Tommi Kosunen kertoo.

Kaarinassa tapahtui liikenneonnettomuus Uudenmaantiellä viime viikolla tiistaina kello 13.45 aikaan. Uudenmaantiellä hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsi Rakentajantieltä tulleen henkilöauton kylkeen.

Ambulanssissa oli ollut kaksi ensihoitajaa, ja he loukkaantuivat lievästi. Hieman vakavammin loukkaantui henkilöauton kuljettaja, joka joutui autoon puristuksiin ja jonka pelastuslaitos joutui irrottamaan autosta.

Kaikki kolme kuljetettiin jatkohoitoon, kertoi päivystävä palomestari Marko Virolainen Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta.

Ambulanssissa ei ollut potilasta, eikä myöskään henkilöautossa ollut muita kuin kuljettaja. Ambulanssi oli ollut kiireellisessä hälytysajossa ja ajanut Kaarinasta kohti Turkua.

Liikennevalot olivat näyttäneet Rakentajantieltä tulevalle henkilöautolle vihreää, ambulanssille punaista.

Ambulanssin kuljettaja saa tieliikennelain mukaan olla noudattamatta esimerkiksi liikennevalo-ohjauksia tai nopeusrajoituksia, mutta ambulanssin kuljettajilla on silti erityinen varovaisuusvelvoite. Kuljettajan on kyettävä hallitsemaan ambulanssi kaikissa liikennetilanteissa.

Muilla tienkäyttäjillä on velvollisuus antaa hälytysmerkkejä antavalle hälytysajoneuvolle esteetön kulku.

Autojen ajonopeuksiin ei poliisi ota vielä kantaa.