Björnistä tuli Nalle ja kimppa­kyyti toi kaveriksi Hassen – Paraislainen sähkö- ja rakennusfirma havittelee putkiosastoa

0
Nyt 36-vuotias Björn ”Nalle” Nurmio meni aikanaan rakennusfirmaan opiskelemaan oppisopimuksella ja sanoi olevansa niin kauan, kunnes osaa rakentaa itselleen oman talon. Tuo hetki koitti vuonna 2012, ja silloin hän lähti myös yrittäjyyden tielle.

Nalle & Hasse kuulostaa lastenlaulumaiselta nimeltä yritykselle alalla, jossa on totuttu näkemään sen tyyppisiä nimiä kuin Rakennustyö Mäkinen tai Paraisten Rakentajat.

– Halusin lapsena ja nuorena, että minua kutsuttaisiin Nalleksi, mutta Björniksi minua kuitenkin sanottiin. Kun olin perustamassa omaa yritystä, minulle sanottiin, että paras keino saada oma yritys käyntiin on käyttää omaa nimeä, Nurmio kertoo.

– Ennen vuotta 2012 siis olin Björn, mutta siitä eteenpäin olen ollut Nalle, hän nauraa.

Kahdeksan työntekijää

Kun Nurmio tuolloin perusti oman firman oltuaan ensin palkollisena kymmenen vuotta, oli ajatuksena mies ja Hiace -tyyppinen rakennusfirma, mutta noista ajoista kokonaisuus on kasvanut.

– Alkuaikoina tein myös tieliikenteen ohjauksia. Päivät olin raksalla ja yöllä hoidin erikoiskuljetusten saattoja. Kun ostin ensimmäisen pakettiauton työntekijälle, konkretisoitui, että homma muuttuu isommaksi, Nurmio sanoo.

Vuonna 2017 Nurmiolle lankesi Lidhults-keittiöiden agentuuri ja kohta myös Teri-Talojen myyntiedustajuus Paraisten ja Tammisaaren alueella.

Sitä edeltävä vuosi 2016 oli kuitenkin erityisen käänteentekevä, sillä silloin, kuin kohtalon oikusta, Nurmion läheinen perheystävä alkoi seurustella Hans Karlsson -nimisen sähköasentajan kanssa.

– Hasse oli palkkalistoilla toisessa firmassa, mutta olimme samalla työmaalla Kaarinassa. Päätimme sitten mennä töihin yhdellä autolla, ja siinä matkalla syntyi ajatus, että voitaisiin kulkea samalla kyydillä jatkossakin.

Niin sai alkunsa Nalle & Hasse, viralliselta nimeltään Nurmio & Karlsson AB. Brändi kietoutuu kuitenkin vahvasti miesten lempinimiin.

Ensisijaisesti Paraisilla ja saaristossa toimivalla sähkö- ja rakennusalan yrityksellä on kahdeksan työntekijää ja lisää on tulossa.

Kuivatalo mukaan

Myöhemmin miehet huomasivat markkinaraon, kun kaksi paikallista toimijaa lopetti vesivahinkojen kuivausten tekemisen. Toisessa firmassa työskennellyt työntekijä halusi perustaa oman, mutta laitteet olivat kalliita.

– Totesin vielä samana viikonloppuna, että ne ovat oikeastaan aika halpoja markkinatilanteeseen nähden. Emme kuitenkaan itse tienneet alasta juuri mitään, joten saimme kaverilta vain pitkän listan koneista, joita tarvitaan. Vuokrasimme näitä koneita hänelle kolmen vuoden ajan, mutta sen jälkeen ostimme osan firmasta, joka sai sitten nimekseen Kuivatalo Oy.

Nalle & Hasse ja Kuivatalo tukevatkin monella työmaalla toisiaan.

Suunnitelmia on vielä pidemmällekin:

– Viiden vuoden plääni on, että olisi oma putkiosasto ja meillä tehtäisiin myös suunnittelutyö, Nurmio toteaa.

Työmaita seisoo toimitusten hitauden vuoksi

Viime vuoden keväällä koko Suomi pysähtyi noin kolmen viikon ajaksi. Nallen & Hassen toimistollakin pyöriteltiin peukaloita ja ihmeteltiin, mitä seuraavaksi.

Melko nopeasti rakennusbisnes pyörähti kuitenkin uudestaan vauhtiin.

– Viime vuonna keittiöt työllistivät eniten, mutta pitkät toimitusajat ovat vaikuttaneet myyntiin. Tänä vuonna isoimpia ovat varmaankin rakentaminen ja talomyynti, Nurmio sanoo.

Koronapandemia on aiheuttanut sen, että materiaalitoimitukset ovat hidastuneet ja hinnat nousseet käytännössä kaikkien materiaalien osalta.

– Työmaita jopa seisoo, kun ei saada toimituksia. Samalla kokonaiskustannukset ovat nousseet 10–15 prosenttia, Nurmio valittelee.

Hän ei kuitenkaan neuvo luottamaan siihen, että hinnat laskisivat.

– Jotkut miettivät rakentavansa vasta sitten, kun hinnat tulevat alas, mutta harvoin ne tulevat, ja inflaatio tietysti vaikuttaa siinä odotellessa, hän muistuttaa.

Tavallista työpäivää ei ole

Nurmiolla menee töissä usein aamusta iltaan, ja lomat ovat vähissä. Etelänmatkallakin mies tekee etätöitä, vaikka olisikin näennäisesti vapaalla.

– Onneksi on ymmärtäväinen tyttöystävä kotona. Minulla ei oikeastaan ole mitään varsinaisia työvuoroja, vaan menen aina vain ”hoitamaan pari hommaa”, Nurmio nauraa.

Hän myöntää, ettei ole koskaan ollut koulussa mallioppilas ja on aina ollut myöhäisten aamujen ihminen, mutta yrittäjän on tietysti tarvinnut kammeta itsensä vaikka väkisin sängystä.

– Kymmenessä vuodessa ehtii kyllä aika paljon, jos vain viitsii ja jaksaa.

Teksti ja kuvat: Mikko Perttunen

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of