Kaarinalainen valotaiteilija Tapio Väntsi on valittu suunnittelemaan ja toteuttamaan Kaarinaan valoinstallaatioita.
Installaatiota voi ihastella loka-marraskuun ajan Kaarinan Hovirinnan rannassa. Marraskuun lopussa kalusto siirtyy Piikkiöön. Ensi vuoden tammikuun puolivälissä kalusto palaa kanta-Kaarinaan, tällä kertaa keskustaan Kallenraitille.
Kalusto pysyy samana, mutta teos on erilainen joka kohteessa.
Valo on Väntsin suurin osaamisalue ja intohimo, ja se on kulkenut mukana koko uran ajan vaikka onkin ollut hänen päätyönsä vasta hetken.
Matka valotaiteilijaksi
Tapio Väntsi opiskeli Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa teatteri-ilmaisun ohjaajaksi. Toisena opiskeluvuonna hän toteutti ensimmäisen valosuunnittelunsa ja rohkaistui positiivisesta palautteesta.
2010-luvulla Väntsi toimi ohjaajana ja valosuunnittelijana Salon Näyttämöllä. Teatteriohjausprojekteissa valo on monesti toiminut lähtökohtana. Vuonna 2018 Väntsi siirtyi päätoimisesti teatteritekniikan pariin ensin Tanssiteatteri ERIin ja sieltä edelleen Turun Taideakatemiaan valaistusmestariksi. Viime vuoden aikana Väntsi suoritti esitystekniikan ammattikorkeakouludiplomin Helsingin Metropoliassa StageRight-hankkeessa.
– Valo on ilmaisuvoimaista. Teatterissa siitä voi löytyä juurisyy tietylle tunnelmalle, jonka syytä ei muuten tiedostettaisi. Teatterit ovat eräänlaisia mustia laatikoita, joihin valolla maalataan pintoja esiin. Kesäisin luonnonvalo on Suomessa hallitseva, mutta talven pimeällä keskittymiskyky tarkentuu ja valolla voi nostaa asioita esiin samalla tavalla kuin teatterissa, Väntsi kuvailee.
Väntsi on tehnyt teatteriohjauksia ja valotöitä aiemmin Salossa, Sauvossa ja Turussa. Kaarinassa hän on vain vieraillut teatterintekijänä.
Teatteriesitysten valosuunnittelua lukuun ottamatta valoinstallaatiot ovat olleet pääosin pienimuotoisia, eivätkä ne ole olleet julkisia. Suurin yksittäinen projekti on ollut Sauvon Vähäkylän Kivi-Kostilan juhlatilan tilavalosuunnittelu.
Väntsi haki Kaarinan kaupungilta avustusta, ja kaupunki oli kiinnostunut tukemaan hanketta, jonka ideana oli tehdä ulos valoinstallaatioita.
Valotaiteilija on ensimmäistä kertaa näin ison projektin äärellä.
– Vaikka jännittää, on hirmu hienoa päästä toteuttamaan tätä, Väntsi sanoo.
Ihmiset käpertyvät itseensä talvisin
Hovirinnan ranta hiljenee lokakuussa, joten valaisullaan Väntsi toivoo herättävänsä kokijoissa muiston kesästä tai lomasta pimeänä loka-marraskuuna.
Valoilla on tarkoitus nostaa asioita esille, kuten värjätä Hovirinnan rannan muuten talvisen harmaa meri turkoosiksi. Joulukuussa installaatio on Piikkiöön Pontelassa, jossa viehättivät puut. Niitä Väntsi haluaa tuoda valolla esiin.
Sen jälkeen muualle Piikkiöön tulevan valoinstallaation paikkaa hän ei paljasta. Tammikuun puolivälistä hiihtolomien yli valoteosta voi ihailla Kaarinan keskustassa Kallenraitilla. Väntsillä on ajatuksena suunnata ihmisten katseet ylöspäin kohti Kallenraittia reunustavia mäntyjä ja luoda kyläjuhlan tuntua.
Installaatiot ovat myös jossain määrin interaktiivisia: valot suunnitellaan reagoimaan kokijan liikkeisiin.
Kalusto, joka siirtyy paikasta toiseen, on varsin yksinkertainen, joten pääpaino on siinä, mitä valolla korostetaan.
Talven pimeimpään aikaan ihmisillä on tapana fyysisestikin kulkea katse alas luotuna ja käpertyä itseen, Väntsi pohtii.
– Yritän valolla havahduttaa ihmiset jonkinlaisesta horroksesta, tuoda iloa, pysähdyttää hetkeen, Väntsi sanoo.
Valoinstallaatioita tehdessä on otettava huomioon monenlaisia asioita. Laitteiston on kestettävä ulkoilmaa ja vaihtelevia sääoloja, ja turvallisuus pitää huomioida. Valot eivät myöskään saa häiritä lähiympäristön asukkaiden elämää.
– On myös haasteellista, että teoksia ei pääse näkemään ennen kuin ne ovat valmiit, vaikka mallinnusohjelmista onkin hieman apua, Väntsi pohtii.
Tulevaisuus näyttää valoisalta
Kiinnostus valotaidetta kohtaan on kasvanut viime vuosina. Kaupungin viherpalvelut on mukana installaatioiden rakentamisessa, ja Väntsin tarkoituksena on samalla jakaa heille osaamistaan. Kalusto jää Kaarinan kaupungille.
– Tavoitteeni on saada tulevaisuudessa useampi taho mukaan valoteosten valmistamiseen, Väntsi sanoo.
Väntsi haaveilee siitä, että saisi aktivoitua monen eri alan toimijoita, kuten yrityksiä tai taloyhtiöitä, tekemään valoinstallaatioita. Esimerkiksi taloyhtiöiden asukkaiden jouluvalot voivat jo itsessään olla valoteos.
– Toivon että Kaarinaan tulevat valoinstallaatiot synnyttäisivät lisää kulttuuria, Väntsi sanoo.
Teosten avulla Väntsi toivoo saavansa selville, halutaanko vastaavaa lisää jatkossa ja mitä ajatuksia niistä syntyy. Valotaiteilija pohtii myös, mitä esiin nostettavaa Kaarinasta mahtaa jatkossa löytyä.
Valoinstallaatiot ovat osa Hovirinnan rannan prosenttitaidehankintaa. Lisäksi Hovirinnan rannan sähkökaappeihin on tulossa valokuvataidetta.
Teksti: Anna Keränen