Kesämäen teille keskisaarekkeita ja Nummenniityntielle kolmio

0
Hidastekriteerit ylittyivät Kesämäessä Nummenniityntiellä. Nummenniityntien ja Keskikesäntien risteyksen etuajo-oikeuksia muutetaan lähiaikoina.

Kesämäen ylinopeuksia koetetaan saada kuriin jalankulkijoiden turvallisuuden lisäämiseksi. Kaupungin infrapalvelut ovat ryhtyneet rakentamaan tänä syksynä Nummenniityntien suojateille keskisaarekkeita.

Lisäksi Nummenniityntien, Keskikesäntien ja Jumpurintien risteykseen tulee Nummenniityntietä pitkin ajaville väistämisvelvollisuudesta kertova varoituskolmio. Tähän mennessä risteys on ollut tasa-arvoinen.

Risteyksessä on asukkaiden mukaan ollut paljon läheltä piti -tilanteita. Se on ainoa tasa-arvoinen liittymä alueen pääkaduilla, eivätkä kaikki ole havahtuneet siihen, kenen kuuluu väistää.

Lisäksi Nummenniityntielle rakennetaan Jumpurintien ja Rullamestarinkadun liittymien väliin kavennuksia hidastamaan nopeuksia.

Varsinaisia töyssyjä ei ole tulossa tärinäongelmien vuoksi. Myöskään läpiajoa ei aiota kieltää: lähialueen asukkaat ajavat Kesämäen läpi esimerkiksi tuodessaan lapsia päiväkotiin eikä Kesämäkeä juurikaan käytetä oikotienä Krossiin, koska vaihtoehtona on nopeampia ja selkeämpiä reittejä.

Muutostyöt saivat kimmokkeen Kesämäen asukasyhdistyksen kuntalaisaloitteesta ja perussuomalaisten valtuustoaloitteesta. Lisäksi Kesämäen liikenneongelmista on tullut kaupungille runsaasti palautetta muuta kautta.

Infrapalveluiden mittausten perusteella liikennekulttuuri on Kesämäessä kehittynyt aiempaa huonompaan suuntaan, ja nopeuksia seurataan alueella jatkossakin. Hidasteiden rakentamisen kriteerit täyttyivät Nummenniityntiellä mutta eivät Keskikesäntiellä, josta asukkaat myös ovat olleet huolissaan.

Kuhilastielle on ennen pitkää tulossa mittava remontti, jossa uusitaan esimerkiksi kadun alla kulkevat 1970-luvun vesi- ja viemäriputket. Samassa yhteydessä tarkistetaan, tarvitaanko Kuhilastien suojateille keskisaarekkeita.