Syy ei ollut se, etteikö Suomesta löytyisi huikeita maisemia, historiaa ja elämyksiä. Syinä olivat matkailukohteiden sijainti haulikolla ammuttuna sinne tänne, vähäiset palvelut ja kehno hinta–laatu-suhde.
Jos taskussa kulkisi aina mukana teltta, trangia, täysi jääkaappi, kyky olla ärtymättä kaatosateessa, viehtymys autossa istumiseen sekä into selvittää, minä kahtena tuntina viikossa lautta kulkee ja linna on auki sekä miksi tämä kivikasa olikaan tärkeä, Suomessa matkailu olisi vertaansa vailla. Sen sijaan jos haluaisi kohtuukustannuksilla helppoa matkailua, ollaan – isoimpia kaupunkeja lukuun ottamatta – väärässä maassa.
Jotta esimerkiksi Kuusiston linnanrauniot olisivat ulkomaisten serkkujensa vertainen matkailukohde, Aurajoesta kulkisi non-stop-laivayhteys raunioille. Raunioiden kyljestä löytyisi useita tunnelmallisia ravintoloita, joista hintavimmat sijaitsisivat raunioiden sisällä. Majoituspaikkoja löytyisi kivenheiton sisältä lukuisia, moderneista sviiteistä mummonmökkiin. Paikalla olisi sadepäivien ja talven varalle elämyskeskus, jossa voisi säveltää keskiaikaista musiikkia, rakentaa linnan uudelleen palikoista ja hajottaa sen sekä pukeutua keskiaikaisiin vaatteisiin. Ulkona olisi työpajoja, jousiammuntaa ja opastuksia aamusta iltaan. Rannassa pääsisi ajeluille keskiaikaisella laivalla.
Jotta näin runsaita palveluita voisi järjestää, maksavia matkailijoita tarvittaisiin valtavat määrät. Turistiruuhkat ja maksullisuus karkottaisivat todennäköisesti kaarinalaiset pois. Paikkakuntalaisten oman ulkoilun kannalta mukavinta usein onkin, että oman kunnan aarteiden löytäminen vaatii kotiseututuntemusta.
Paraisilla on tehty paljon töitä matkailun eteen, ja Kaarinassakin on havahdutti turismin mahdollisuuksiin. Kummassakin kaupungissa on huikeita nähtävyyksiä, joihin kannattaa panostaa. Eri asia sitten on, halutaanko oman kunnan aarteiden olevan lähinnä omia kuntalaisia varten.
Maria Kesti