Thiessin sisarukset Helsingissä: Emigranttiperheen oopperaa on esitetty ympäri maailmaa

0
Thiessin kaksostytöt, Nora ja Rina. Valokuva Kansallisarkisto Turun kokoelmista.

Littoisissa asuneen Thiessin emigranttiperheen elämä on kiehtonut ihmisiä muuallakin kuin Kaarinassa. Metropolian oopperakoulutus Helsingissä esittää parhaillaan Einojuhani Rautavaaran kamarioopperaa Auringon talo, joka kertoo tästä pietarilaisesta emigranttiperheesta.

Metropolian opintojaksolla opiskelijat ovat perehtyneet säveltäjä Einojuhani Rautavaaran (1928–2016) elämään ja tuotantoon. Rautavaara esitetään maailmalla enemmän kuin yhtäkään muuta edesmennyttä suomalaissäveltäjää, Sibeliusta lukuun ottamatta, kertoo Henna Salmela Metropolian sivuilla.

Rautavaaran vuonna 1991 valmistunutta oopperaa Auringon talo pidetään edustavana näytteenä säveltäjän ajattelusta ja tyylistä.

Rautavaara kirjoitti itse kirjassaan Mieltymyksestä äärettömään: ”Kevättalvella 1987 oli harvinaisen kylmää. Tuli aamu, jolloin näin, että alppiruusupensaat puutarhassa olivat kuolleet, paleltuneet. Kun otin sanomalehden, luin miten kaksi vanhaa emigranttidaamia oli kuollut paleltumisen seurauksena. Luin että kyseessä oli alun perin hyvin varakas perhe, joka vuonna 1917 oli paennut vallankumousta Littoisiin kaikkine palvelijoineen.”

Thiessin perhe eristäytyi, palveluskunta katosi, isä ja sisarukset Edna, Marion ja Victor tekivät itsemurhan, äiti kuoli mielisairaalassa. Siskokset Eleanor ja Irene jäivät jäljelle autioituneeseen Auringon taloon, Solgårdeniin. Rautavaaraa kiinnosti Salmelan mukaan erityisesti ajatus siitä, miten siskokset leikkivät omassa aikakuplassaan.

”Mielikuvissaan he tanssivat tyttövuosien ylellisessä loistossa samalla kun varat hupenivat, lämmitys hiipui ja taloon kertyneet jätteet nostettiin hienot hansikkaat kädessä asumattomiin huoneisiin, pois silmistä. Aihetta säveltäjä lähestyi opera buffan keinoin, tragiikka yhdistyi komiikkaan mutta pehmeästi, kohdettaan kunnioittaen. Rautavaara kertoi alitajuisesti samastuneensa näihin vanhoihin sisaruksiin”, Salmela kirjoittaa.

Auringon taloa on esitetty myös Yhdysvalloissa, Itävallassa, Saksassa ja Ruotsissa. Metropolian esityksen kapellimestarina on Mikko Franck, ja esityksen ohjaa Ville Saukkonen.

Kaarinan kaupunki järjestää ensi viikonloppuna ryhmämatkan oopperaa katsomaan Helsingin Konservatorion konserttisaliin.

Ryhmämatka on maksullinen. Matkalle voi ilmoittautua tämän tapahtuman kohdalta sivulta kaarina.fi/tapahtumat.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of