Valkeavuoren koulun pihalla hypellään nuoteilla – Katokset ja kentän valaistus tulossa

0
Mukana talkoissa olivat Tiina Rantanen, Ilpo Salokannel ja Juuso Ranne. Kuvasta puuttuu Heini Salmi. – Mukaan mahtuu vielä, he vinkkaavat.

Valkeavuoren koulun piha-alueet ovat olleet ankeat ja tilapäiset uutta koulua odotellessa. Arvion mukaan uusi koulu tulee käyttöön aikaisintaan neljän vuoden kuluttua.

Nyt pihalle on uuden koulun odotteluajaksi tullut ja tulossa ulkoiluun houkuttelevaa tekemistä.

Koulun vanhempainyhdistys tempaisi ja maalasi opettajien ideoimia ja koulutyöhön sopivia kuvioita piha-asfalttiin.

– Mukana on koodauskuviota opetukseen, nuottiviivaston nuottien nimiä musiikin tunneille ja leikkiviivoja välituntien pihakisoihin välitunneille, kertoo mukana ollut Juuso Ranne , joka tunnetaan paitsi SDP:n valtuutettuna Kaarinassa myös Turun Ammattiopistosäätiön maalaustyön opettajana.

– Tyhjä musta asfaltti oli tylsä ja kaipasi ihan mitä vaan. Opettajat innostuivat tekemään luonnoksia, kun tarjouduin, että kyllä me maalaamme ne pihalle. Vanhempainyhdistys lähti välittömästi mukaan.

Toistaiseksi kuvioita ehdittiin maalata 3.–6.-luokkalaisten pihalle. Kun kelit sallivat, koodauskuvioita ja väriä on tulossa lisää.

Valkeavuoren koululle on myös tulossa sadekatoksia. Kaarinan rakennuspäällikkö Mika Hiltunen arvelee, että katokset olisivat valmiina aikaisintaan vuodenvaihteessa.

– Katoksista on tulossa mielenkiintoisen näköiset, vaikka ne ihan tavanomaisista rakennusmateriaaleista valmistetaankin, hän vinkkaa.

Katoksiin integroidaan myös penkkejä.

Koulun hiekkakentälle tuli hiljattain tekonurmi. Toimistoinsinööri Anssi Valtonen Kaarinan kaupungista kertoo, että loppuvuoden aikana kentälle saadaan vielä valaistus.